KATARINA REUTERMaalauksia 9.4.2011 – 1.5.2011

Eilisen ideat, 2011
öljy kankaalle
138 x 92 cm

KATARINA REUTER

Kuvataiteilija Katarina Reuterin maalaukset ovat luonnon ja maiseman kuvauksia, joko maisemallisiin elementteihin tai kuin luonnontieteisiin pohjautuvia. Reuter on kuvannut teoksissaan niin jylhää vuoristomaisemaa kuin yksisoluisten eliöiden maailmaakin. Aiheina hänen pienipiirteisellä sivellintekniikalla maalatuissa tai tarkasti piirretyissä teoksissa on ollut pohjoinen maisema: meri, auringonlaskut, tähtitaivaat, vuoret ja kukat.

Tulevaan näyttelyynsäkin Reuter asettaa esille kauniita ja latautuneita maalauksia ja piirustuksia kukista ja pieneliöiden salaperäisestä maailmasta. Kaukaisten vuori- ja merimaisemien sijasta hän on kuitenkin viime aikoina maalannut oman tutun asuinympäristönsä järvimaisemia. Tussilla piirtämiinsä luonnosmaisten tutkielmien sarjaan hän on kahtena peräkkäisenä vuotena tallentanut työhuoneensa ikkunasta maalaispihapiirin näkymiä.

Molempina vuosina hän on kuuden talvikuukauden aikana aina samana päivänä kuvannut saman näkymän. Suoraan luonnon havainnointiin perustuvissa mustavalkoisissa piirustuksissa tulee esille eri vuosien erilaiset maisemat, sää, valon vaihtelut jne. Näyttelyssä arkisemmat maisemat saavat rinnalleen maalaukset, joissa luonnon ihmeellisyys ja rikkaus näyttäytyvät kuin arkkityyppisinä kuvina tai kuin mielen- ja sielunmaisemina.

Rauli Heino

 
  • reuter/2011/KATARINA_REUTER_AJAN_RAKENTAJAT_2011

    Ajan rakentajat, 2011
    öljy ja tempera kankaalle
    138 x 92 cm

  • reuter/2011/KATARINA_REUTER_TUHLAAJA_2010

    Tuhlaaja, 2010
    tempera ja kuulakärkikynä kovalevylle
    138 x 92 cm

  • reuter/2011/KATARINA_REUTER_RIIPPUVAISET_2011

    Riippuvaiset, 2011
    öljy kankaalle
    138 x 92 cm

  • reuter/2011/KATARINA_REUTER_NURKKAKUNTALAISET_2011

    Nurkkakuntalaiset, 2011
    öljy kovalevylle
    138 x 92 cm

  • reuter/2011/KATARINA_REUTER_ZENITH_2011

    Zenith, 2011
    öljy ja tempera kankaalle
    138 x 92 cm

  • reuter/2011/KATARINA_REUTER_SYDANTALVI_I_2011

    Sydäntalvi I, 2011
    öljy ja tempera kankaalle
    34 x 24,5 cm

  • reuter/2011/KATARINA_REUTER_TALVEHTIJAT_2010

    Talvehtijat, 2010
    öljy ja tempera kovalevylle
    180 x 157 cm

  • reuter/2011/KATARINA_REUTER_JARVI_2011

    Järvi, 2011
    öljy, tempera ja kuulakärkikynä kovalevylle
    140 x 140 cm

  • reuter/2009_art_helsinki/KATARINA-REUTER-MITA-EN-YOLLA-TIENNYT-2009-2

    Mitä en yöllä tiennyt, 2009
    öljy kovalevylle
    79 x 53 cm

  • reuter/2011/KATARINA_REUTER_LAAJENTUMINEN_2011

    Laajennus, 2011
    öljy, kuulakärkikynä ja tempera kovalevylle
    3 x 35 x 16,5 cm

  • reuter/2011/KATARINA_REUTER_KOLME_TALVEA_2011

    Kolme aamua, 2011
    öljy kankaalle
    3 x 33 24 cm

  • reuter/2011/KATARINA_REUTER_EKSYNYT_TAITEILIJA_2011

    Eksynyt taiteilija, 2011
    öljy ja kuulakärkikynä kovalevylle ja kankaalle
    20 x 20 + 22,5, + 16,5 + 16,5 x 13,5 cm

 
 
 
 
 
top