ELINA BROTHERUS
Poissa ja kotona
28.4.2012 – 20.5.2012

Another home, 2011
sarjasta Artist and her model
pigmenttimustetuloste
90 x 135 cm
editio 6

ELINA BROTHERUS

 

KIRJANJULKISTAMISTILAISUUS Galleria Heino Pe 27.4.2012 klo 15

Lauri Astalan kanssa pidettävän yhteisnäyttelyn yhteydessä julkaistaan monografia Elina Brotherus - Artist and her model (Le Caillou bleu, Bryssel 2012). Kirja sisältää teoskuvien ohella tutkimukselliset artikkelit, joiden kirjoittajat ovat Susan Bright ja Timo Kelaranta.

Kaikki näyttelyyn valitut valokuvateokset ovat kirjasta. Niitä yhdistää myös kuvauspaikka, Ranska, joka jo 13 vuoden ajan on ollut toinen kotimaani. Sarja Artist and her model (2005-2011) päättää The New Paintingistä (2000-2004) alkaneen jakson, jossa olen käyttänyt itseäni kuvallisena elementtinä, tilaan sijoitettuna etäännytettynä figuurina jota tarkastellaan muodon ja komposition kautta. Viime vuosina sen rinnalle on vaivihkaa tullut uusi henkilökohtaisuus.

Elina Brotherus

 

Elina Brotherus (s. 1972) on yksi kansainvälisesti arvostetuimpia suomalaisia valokuva- ja videotaiteilijoita. Hänen varhaiset teoksensa olivat omaelämäkerrallisia. Sittemmin hänelle on ollut keskeistä ihmisen esittäminen maisemassa sekä taiteilijan ja mallin suhteen tutkiminen. Brotherus on saanut Valokuvataiteen valtionpalkinnon 2008, ranskalaisen Prix Niépce -palkinnon 2005, Carnegie Art Awardin nuoren taitelijan stipendin 2003 sekä Fotofinlandian 2001. Hänen aikaisemmat monografiansa ovat Études dŽaprès modèle, danseurs (Les Éditions Textuel / Opera de Paris, Pariisi 2007), The New Painting (Next Level, Lontoo 2005), Decisive Days, Valokuvia-Photographies-Photograph.

 

Siirry sivun alkuun
brotherus/2012/LAutomne-1_RGB_300dpi_15cm

L'Automne, sur la route de Chalon, 2011
sarjasta 12 ans après
pigmenttimustetuloste
90 x 120 cm
editio 6

brotherus/2012/LAutomne-2_RGB_300dpi_15cm

L'Automne, dans le Morvan, 2011
sarjasta 12 ans après
pigmenttimustetuloste
90 x 120 cm
editio 6

brotherus/2012/La-Riviere-1_RGB_300dpi_15cm

La Saône 1, 2011
sarjasta 12 ans après
pigmenttimustetuloste
70 x 88 cm
editio 6

brotherus/2012/La-riviere-2_RGB_300dpi_15cm

La Saône 2, 2011
sarjasta 12 ans après
pigmenttimustetuloste
70 x 88 cm
editio 6

brotherus/2012/Le-Brouillard_RGB_300dpi_15cm

Le Brouillard, 2011
sarjasta 12 ans après
pigmenttimustetuloste
90 x 114 cm
editio 6

brotherus/2012/Reclining-figure-by-the-river_RGB_300dpi_15cm

Au bord de la Saône, 2011
sarjasta 12 ans après
pigmenttimustetuloste
80 x 102 cm
editio 6

brotherus/2012/Two-figures-one-seated_CMYK_300dpi_15cm

Two figures, one seated, 2006
sarjasta Artist and her model
pigmenttimustetuloste
80 x 100 cm
editio 6

brotherus/2012/Model-Study-2_CMYK_300dpi_15cm

Model Study 2, 2003
sarjasta Model studies
pigmenttimustetuloste
80 x 102 cm
editio 6

brotherus/2012/Listener_RGB_300dpi_15cm

Listener, 2011
sarjasta Artist and her model
pigmenttimustetuloste
50 x 60 cm
editio 6

brotherus/2012/Spectator-1_CMYK_300dpi_15cm

Spectator 1, 2011
sarjasta Artist and her model
pigmenttimustetuloste
50 x 81 cm
editio 6

brotherus/2012/Spectator-2_CMYK_300dpi_15cm

Spectator 2, 2011
sarjasta Artist and her model
pigmenttimustetuloste
50 x 75 cm
editio 6

brotherus/2012/Reflecting-with-camera_CMYK_300dpi_15cm

Reflecting with camera, 2011
sarjasta Artist and her model
pigmenttimustetuloste
70 x 70 cm
editio 6

brotherus/2012/Undefined-nude_CMYK_300dpi_15cm

Undefined nude, 2011
sarjasta Artist and her model
pigmenttimustetuloste
70 x 85 cm
editio 6

brotherus/2012/Through-the-looking-glass_CMYK_300dpi_15cm

Through the looking-glass, 2011
sarjasta Artist and her model
pigmenttimustetuloste
50 x 39 cm
editio 6

 
 
Hae sivustolta
Copyright © Galleria Heino and artists; All rights reserved.