ELINA BROTHERUS
Les Femmes de la Maison Carré
9.1.2016 – 31.1.2016

Salon, part 1, 2015
pigmenttimustevedos
60 x 90 cm, diptyyki
editio 6

ELINA BROTHERUS

Ensi kertaa Suomessa esitettävä Elina Brotheruksen(s.1972) valokuvasarja Les Femmes de la Maison Carré on kuvattu toukokuussa 2015 Alvar Aallon piirtämässä yksityistalossa Maison Louis Carréssa (1959) Bazoches-sur-Guyonnessa Pariisin ulkopuolella, jossa sarja on myös ollut ensi kertaa esillä syksyllä 2015. Näyttelyn yhteydessä Maison Louis Carré on julkaissut yhdessä Galleria Heinon kanssa kirjan, joka sisältää teoskuvien ohella Ateneumin taidemuseon johtajan Susanna Petterssonin esseen. Pettersson kuvailee Brotheruksen valokuvasarjaa mm. seuraavasti:

Kuvasarjan nimi, Les Femmes de la Maison Carré, yllyttää ratkomaan arvoituksia. Ihminen kuvassa merkitsee paikan, ehdottaa kertomusta, jota me katsojina alamme rakentaa vaistonvaraisesti. Keitä naiset ovat? Mistä he ovat tulleet? Mitä aikakautta he edustavat? --- Vaikka teosten kieli onkin täysin tunnistettavaa brotherusta, kuvasarjan lähtökohta on jälleen uusi, paikan päällä muotoutunut. "Etsin, teen, löydän - ja otan kuvia. En puutu tilaan, mutta ihmisen läsnäolo herättää sen", Brotherus sanoo. --- Les Femmes de la Maison Carrén kuvat ovat samanaikaisesti asetelmallisia ja luonnontilaisia. Ne ovat suoria ja arvoituksellisia. Ne elävät tässä hetkessä ja menneessä. Lisäksi ne käyttävät rakennusta ja sen ympäristöä vaivattomasti. Brotherus kävelee käytännössä sisään yhteen modernin arkkitehtuurin ikonisista rakennuksista ja tekee kokemuksesta täysin itsensä näköisen.

Galleria Heinon takatilaan tulee esille videoteos Tangohousut (2015), joka on kuvattu Mäntässä Serlachius-museon residenssissä. Teoksen ensiesitys oli Serlachius-museo Göstassa Kaukainen kosketus -näyttelyssä kesällä 2015. Näyttelyssä yhdeksän suomalaista ja ulkomaista valokuvataiteilijaa kuvasi Mänttää kaupunkina ulkopuolisen silmin, omakohtaisesti näkemystensä, taustojensa ja työskentelytapojensa kautta. Musiikin videoteokseen on säveltänyt harmonikkataiteilija Maria Kalaniemi. Fiona Talkington kirjoittaa Tangohousut-DVD:n arvostelussa (Songlines #113, Dec.2015):

Brotherus on hyvin pohdiskeleva taiteilija, ja häntä kiehtoo yhtä lailla ihmisen paikka luonnossa kuin taiteilijan suhde malliinsa. Juuri tuo suhde osoittautuu käännekohdaksi videossa Hiljainen järvi. Kaikki tulee yhdeksi: järven harmaa ulappa, metsän heijastus, hauraat kaislat, sinisen ja keltaisen värin ilmestyminen, kun Brotherus tulee ja riisuu pulahtaakseen järveen. Hetki on taianomainen: katsoja tuntee, miten kylmää vesi on, miten se siirtyy antaen tilaa ihmisen hahmolle. Heijastukset ja veden väreet vievät katseen syvemmälle. Katseen reittiä voisi seurata loputtomiin. Tämä video voisi jatkua ikuisesti. Sen jälkeen kaikki loksahtaa paikoilleen: metsät, kuollut kettu, pyykkinaru pyykkeineen, katulampun oranssi hehku, kerrostalo. Kaikki näyttää runolliselta. Meistä tulee musiikkia; me olemme Kalaniemen harmonikka. --- Tämä teos kiehtoo, haastaa ja ihastuttaa.

Taiteilijatapaaminen galleriassa sunnuntaina 17.1.2016 klo 13-15. Mukana myös Ateneumin johtaja Susanna Pettersson ja Serlachius-museoiden johtaja Pauli Sivonen.

Maria Kalaniemi ja Eero Grundström esittävät livenä Tangohousujen musiikkia galleriassa torstaina 14.1.2016 klo 18. Tervetuloa!

Taiteilija haluaa kiittää Maison Louis Carrén johtajaa Asdis Olafsdottiria, Association Alvar Aalto en France -yhdistystä, Susanna Petterssonia näyttelyluettelon tekstistä sekä Serlachius-museoiden johtajaa Pauli Sivosta ja Kaukainen kosketus -näyttelyn kuraattoria Ville Lenkkeriä.

Siirry sivun alkuun
brotherus/2016/Elina_Brotherus_Salon_part2_2015

Salon, part 2, 2015
pigmenttimustevedos
60 x 90 cm, diptyyki
editio 6

brotherus/2016/ELINA_BROTHERUS_Asperge_2015

Asperge, 2015
pigmenttimustevedos
90 x 135 cm (70 x 104 cm)
editio 6

brotherus/2016/ELINA_BROTHERUS_Fenetre_2015cm

Fenêtre, 2015
pigmenttimustevedos
70 x 92 cm
editio 6

brotherus/2016/ELINA_BROTHERUS_Gymnastique_2015

Gymnastique, 2015
pigmenttimustevedos
60 x 90 cm
editio 6

brotherus/2016/ELINA_BROTHERUS_La_Femme_qui_voyage_2015

La Femme qui voyage, 2015
pigmenttimustevedos
60 x 90 cm
editio 6

brotherus/2016/ELINA_BROTHERUS_Nouvelle_lune_2015

Nouvelle lune, 2015
pigmenttimustevedos
70 x 97 cm
editio 6

brotherus/2016/ELINA_BROTHERUS_Piscine_2015

Piscine, 2015
pigmenttimustevedos
70 x 104 cm
editio 6

brotherus/2016/ELINA_BROTHERUS_Salle_a_manger_2015

Salle à manger, 2015
pigmenttimustevedos
90 x 135 cm (70 x 104 cm)
editio 6

brotherus/2016/ELINA_BROTHERUS_Salle_de_bain_dOlga_2015

Salle de bain d'Olga, 2015
pigmenttimustevedos
60 x 90 cm
editio 6

brotherus/2016/ELINA_BROTHERUS_Transat_2015

Transat, 2015
pigmenttimustevedos
70 x 104 cm
editio 6

brotherus/2016/ELINA_BROTHERUS_Vestiaire-_1_2015

Vestiaire 1, 2015
pigmenttimustevedos
70 x 46 cm
editio 6

brotherus/2016/ELINA_BROTHERUS_Vestiaire_2_2015

Vestiaire 2, 2015
pigmnettimustevedos
70 x 46 cm
editio 6

brotherus/2016/ELINA_BROTHERUS_Arriere-cuisine_2015

Arrière-cuisine, 2015
pigmenttimustevedos
60 x 90 cm
editio 6

brotherus/TANGOHOUSUT-01_Sumu-1_production-still

Tangohousut, Sumu, 2012
HD video
36'28''
editio 6 + 2 AP

brotherus/TANGOHOUSUT-02_Marcellon-teema-1_production-still

Tangohousut, Marcellon teema, 2015
HD video
36'28''
editio 6 + 2 AP

brotherus/TANGOHOUSUT-03_Yo-1_video-still

Tangohousut, Yö, 2015
HD video
36'28''
editio 6 + 2 AP

brotherus/2016/TANGOHOUSUT-04_Housutango-8_video-still

Tangohousut, Housutango, 2015
HD video
36'28''
editio 6 + 2 AP

brotherus/2016/TANGOHOUSUT-05_Muotokuva-1_video-still

Tangohousut, Muotokuva, 2015
HD video
36'28''
edition 6 + 2 AP

brotherus/2016/TANGOHOUSUT-07_Hiljainen-jarvi-1_video-still

Tangohousut, Hiljainen järvi, 2015
HD video
36'28''
editio 6 + 2 AP

brotherus/2016/TANGOHOUSUT-08_Svalans-sang-7_video-still

Tangohousut, Svalan, 2015
HD video
36'28''
editio 6 + 2 AP

 
 
Hae sivustolta
Copyright © Galleria Heino and artists; All rights reserved.