KRISTIINA UUSITALOTämä ei ole lunta 2.4.2016 – 24.4.2016

KRISTIINA UUSITALO

Tämä ei ole lunta

Kun käännän katseeni sitä kohti, mikä nyt on vielä vierasta, pelottavaa ja vastenmielistäkin, muuttuu se vähitellen ymmärrettäväksi ja myötätunto värjää sen uudelleen. Olen maalannut erillisyyden ja yhteyden kokemisen rajapinnasta katsellen. Teosteni esipuheeksi lainaan seuraavassa brasilialaista kirjailijaa Clarice Lispectoria (1925-1977), joka romaanissaan Passio - Rakkaus G.H.:n mukaan kuvaa yllättävän tien rakkauteen kaikkea elollista, torakkaakin kohtaan, siihen, että me rakennumme toisista ihmisistä. Se on suurin mahdollinen ajattelun muutos. Koko maailma on sama asia kuin minä.

"Kapea käytävä oli kulkenut vaikeakulkuisen torakan kautta ja minä olin inhoten ahtautunut sen kuorista ja mudasta koostuvan ruumiin läpi. Ja olin päätynyt lopulta, itsekin läpikotaisin ryvettyneenä, menneisyyteeni, joka oli minun ainaista nykyisyyttäni ja minun ainaista tulevaisuuttani - ja joka on seinällä nyt ja aina, ja minun viisitoista miljoonaa tytärtäni aina noista ajoista minuun itseeni asti olivat siellä myös. Elämäni oli ollut yhtä jatkuvaa kuin kuolema. Elämä on niin jatkuvaa että jaamme sen etappeihin, ja yhtä niistä me kutsumme kuolemaksi. Olin ollut aina elävä, vähät siitä ettei se henkilö ollut varsinaisesti minä, se jota olin oppinut kutsumaan minäksi. Olin elänyt aina."

Clarice Lispector, Passio - Rakkaus G.H:n mukaan (suomennos Tarja Härkönen, 2014 s.66) alkuteos A paixão segundo G.H.,1964.

Käsitellessäni asioita maalauksen keinoin, on kuin maalaisin Magritten piipun. Tämä ei ole lunta. Maalausteni elementit on valittu ajatellen elollisen ja elottoman yhteentörmäystä, tuntevaa lihallisuutta ja muuttuvaa maata.

Kristiina Uusitalo