JOUNA KARSIMaanpiiri 4.8.2018 – 2.9.2018

Komposti, 2018
sekatekniikka
90 x 90 x 50 cm

Joillekin taide sijaitsee alitajunnassa, jossain unen ja valveen hämärillä rajamailla. Näillä 'rajavyöhykkeillä' saattaa piillä tietoisuuden taakse piilotettuja asioita, joita arkiymmärryksemme pyrkii painamaan pois suojellakseen meitä - tai kenties pitääkseen meidät järjissämme?

Andrei Tarkovskin elokuvassa Stalker päähenkilö vaeltaa oudoissa unenomaisissa ympäristöissä, alueella, jonka nimi on vyöhyke tai alue. Muistojen palaset voivat sijaita siellä. Lapsuuden maisemat, tapahtumat, esineet ja henkilöt ovat kaikki tallennettuina omille ”kovalevyillemme”. Tajuntamme on täynnä mielikuvia ja jäänteitä - muistoja.

Olemme kuitenkin aina myös tässä hetkessä. Kaikki kokemamme, mennyt, nykyisyys ja tulevaisuuden suunnitelmat, sulautuvat aivoissamme yhdeksi kokemukseksi siitä, keitä me olemme. Toisinaan voi tietysti tuntua myös siltä kuin kaikki muut eläisivät toisaalla, toisessa todellisuudessa. Jouna Karsin taide tuntuu sijoittuvan jonnekin muistojen ja tämän hetken väliin – tuntemattomalle alueelle... Teoksissa on dokumentaarisia aineksia ja tiettyä ajattomuuden tuntua.

Taiteilijan osa on lähes aina toimia tarkkailijana yhteiskunnassa. Sivustakatsojan ja ulkopuolisen rooli on haastava. Toisaalta täytyy säilyttää yhteys elävään elämään ja sosiaalisiin kontakteihin, toisaalta pitää voida keskittyä tekoprosesseihin rauhassa. Tarkkailijana voi saavuttaa kyvyn nähdä ja paljastaa arkisesta ympäristöstä jotakin outoa: toiseuden tai vierauden ja ulkopuolisuuden tunteen.

Ympäristömme on monien käsien muokkaamaa. Jouna Karsilla on erityinen tapa kuvata nämä teot ja näkymät omien kokemustensa ja kättensä tulkitsemina - ja ”pakottaa” katsoja pysähtymään niiden äärelle. Karsi yhdistelee poikkeuksellisen kekseliäästi erilaisia materiaaleja luodakseen unenomaisia, mutta luonnollisilta näyttäviä ja todentuntuisia ympäristöjä. Melkein mikä tahansa kuten vaikka popcorn, oregano tai ruoste voi päätyä oivaltavasti muokattuna Jouna Karsin teoksiin.

Toni Hautamäki 

Kuvanveistäjä Jouna Karsi (s.1980) on opiskellut mm. Turun Ammattikorkeakoulun Taideakatemiassa. Hänen viimeaikaisia yksityisiä näyttelyitään ovat olleet mm. näyttelyt Galleria Sculptorissa (2014) ja Turun taidemuseon studiossa (2015). Hän on lisäksi osallistunut yhteisnäyttelyihin mm. Wäinö Aaltosen museossa (2015), Rovaniemen taidemuseossa (2015), Oulun taidemuseossa (2016) ja Kiasmassa (2016).

 
  • karsi/2018/IMG_1013

    Komposti, 2018
    sekatekniikka
    48 x 91 x 66 cm

  • karsi/2018/IMG_0903

    Komposti, detalji, 2018

  • karsi/2018/IMG_0999

    Ruiskatu 12, 2015
    sekatekniikka
    88 x 158 x 212 cm

  • karsi/2018/IMG_1060

    Ruiskatu 12, detalji, 2015

  • karsi/2018/IMG_1042

    Lätäkkö, 2018
    sekatekniikka
    78 x 84 x 70 cm

  • karsi/2018/IMG_1025

    Keinu, 2018
    sekatekniikka
    300 x 44 x 20 cm

  • karsi/2018/IMG_0966

    Ideologia, 2018
    sekatekniikka
    koko vaihteva

  • karsi/2018/IMG_1152

    Varjossa, 2018
    sekatekniikka
    150 x 89 x 9 cm

  • karsi/2018/IMG_1164

    Yökkönen, 2018
    sekatekniikka
    145 x 92 x 9 cm

  • karsi/2018/IMG_1123

    Rautionranta, 2018
    sekatekniikka
    85 x 96 x 120 cm

  • karsi/2018/IMG_1080

    Kempele, Oulunsalo All Night Long, 2018
    sekatekniikka
    78 x 151 x 114 cm

  • karsi/2018/IMG_1086

    Kempele, Oulunsalo All Night Long, detalji, 2018

  • karsi/2018/IMG_0879

    Yleiskuva näyttelystä, 2018

  • karsi/2018/IMG_0888

    Yleiskuva näyttelystä, 2018

  • karsi/2018/IMG_0932

    Yleiskuva näyttelystä, 2018

 
 
 
 
 
top