ANNE TOMPURIÄäretön metsä 13.10.2018 – 11.11.2018

Silta, 2018
guassi ja pigmentti kankaalle
250 x 290 cm

ANNE TOMPURI

Kuvataiteilija Anne Tompurin (s.1958) näyttelyn teokset ovat valtavan kokoisia, pitkiä seinäpintoja peittäviä näkymiä luonnon maisemaan. Maalauksissa tiheä puusto, pensaikko tai heinikko tai hauraat harsot ja seitit täyttävät suuren kankaan reunasta reunaan.

Suuret lavastuksenomaiset maalaukset valtaavat katsojan tilan. Ne ovat enemmän tiloja kuin perinteisiä maalauksia. Ne olisi voitu maalata suoraan seinälle. Suureen kokoon, mustavalkoiseen värimaailmaan ja vahvaan muotokieleen perustuvat teokset tuntuvat kehossa ja mielessä.

Anne Tompurin luonnon näkymien taustalla kajastaa valo kuin auringon noustessa horisontin takaa. Tompuri on aina ollut kiinnostunut valosta - ei väreistä. Guassilla ja pigmentillä maalatuissa teoksissa pimeys ja valo kulkevat rinta rinnan ja antavat tilaa toinen toisilleen.

Anne Tompurin synkän äärettömän metsän maalaukset voisivat olla epätoivon kuvia. Tompurin maalauksissa loistaa kuitenkin aina toivon valo. Hänelle metsä on rauhan tyyssija. Sieltä saa voimaa. Luonto on Tompurille kaiken perusta ja myös kaiken alku- ja loppupiste. Ihmiset katoavat, mutta luonto säilyy.

Maalauksen tekeminen alkaa Anne Tompurilla pienestä luonnoksesta. Sen matka suureksi maalaukseksi on täynnä haasteita hänen tavoitellessa haluamaansa lopputulosta. Vaikuttavien teosten pintojen alta voidaan kaivaa pitkällisestä työstämisestä syntyneet kerrokset ja viivastot esiin.

Kiinalaisessa maalaustaiteessa viiva ja siveltimenveto ovat olleet taiteilijan tärkeimpiä ilmaisukeinoja ja työvälineitä. Anne Tompuri on pyrkinyt jäljittelemään samanlaista puhdasta ja välitöntä viivaa kuin kiinalaisissa tussimaalauksissa. Hän on pyrkinyt antamaan viivan viedä.

Rauli Heino


 
  • tompuri/2018/ANNE_TOMPURI_AARETON_METSA_I_2017_1252

    Ääretön metsä I, 2017
    guassi ja pigmentti kankaalle
    250 x 840 cm

  • tompuri/2018/ANNE_TOMPURI_MAISEMA_I_2016_1252

    Maisema I, 2016
    guassi ja pigmentti kankaalle
    180 x 423 cm

  • tompuri/2018/ANNE_TOMPURI_AARETON_METSA_1252_uusi

    Ääretön metsä II, 2018
    guassi ja pigmentti kankaalle
    250 x 745 cm

  • tompuri/2018/ANNE_TOMPURI_MAISEMA_II_2018_1252

    Maisema II, 2018
    guassi ja pigmentti kankaalle
    145 x 130 cm

  • tompuri/2018/ANNE_TOMPURI_METSA_2018_1252

    Metsä, 2018
    guassi ja pigmentti kankaalle
    250 x 275 cm

  • tompuri/2018/IMG_2786

    Ääretön metsä, 2018
    yleiskuva näyttelystä

  • tompuri/2018/IMG_2801

    Ääretön metsä , 2018
    yleiskuva näyttelystä

  • tompuri/2018/IMG_2803

    Ääretön metsä , 2018
    ylesikuva näyttelystä

  • tompuri/2018/IMG_2809

    Ääretön metsä , 2018
    yleiskuva näyttelystä

  • tompuri/2018/IMG_2841

    Ääretön metsä , 2018
    ylesikuva näyttelystä

  • tompuri/2018/IMG_2856

    Ääretön metsä , 2018
    yleiskuva näyttelystä

  • tompuri/2018/IMG_2864

    Ääretön metsä , 2018
    yleiskuva näyttelystä

  • tompuri/2018/IMG_2871

    Ääretön metsä , 2018
    yleiskuva näyttelystä

 
 
 
 
 
top