PAULA LEHTONEN 17.11.2018 – 16.12.2018

Tuulipuisto, 2018
videoinstallaatio

PAULA LEHTONEN

Näyttelyssäni on esillä kaksi tuulen liikkeitä kuvaavaa videoinstallaatiota. Neljälle seinälle projisoitava Vortex simuloi kokemusta pyörremyrskyn silmässä olemisesta: tuuli on repinyt mukaansa ilmassa lentäviä esineitä ja näkyvyys on huono. Tuulivoimapuistolta muotonsa lainaava Tuulipuisto visualisoi tuulen liikkeitä eri tavoilla monitoreissa esitettävien lyhyiden videoiden kautta. Kuvittelen miltä kaukaisten valtamerien rannoilla esiintyvät hurrikaanit tuntuvat ja katson ihailevasti kesämökkikuntamme Simon maastossa kohoavia tuulivoimaloita, jotka muuttavat maiseman toiveikkaan futuristiseksi. Ilmassa liikkuva energia konkretisoituu tuulivoimalan alla seisoessa tai hirmumyrskyn keskellä. Näyttelyn digitaalisten luonnon korvikkeiden kautta ei ole tarvetta pukeutua lämpimästi tai suojautua. Näyttelyssä tuulee, ilman että sitä voi tuntea iholla.

Teoksissa tuuli kuvaa toisaalta ilmastonmuutosta ja toisaalta kamppailua sitä vastaan. Kun ihmisen toiminta muuttaa ekologiaa pysyvästi, myös tuuli muuttuu, sään ääri-ilmiöt yleistyvät ja formula-auton nopeudella puhaltavat pyörremyrskytuulet ovat yhä yleisempiä. Tuuli edustaa paitsi hallitsematonta luonnonvoimaa myös ihmisen valjastamaa uusiutuvaa energianlähdettä, joka osaltaan auttaa hillitsemään ilmastonmuutosta. Tuuli edustaa sekä toivoa että tuhoa.

Välineeni on video, jonka kautta visualisoin fysikaalisia näkymättömiä luonnonilmiöitä. Mediataitelijana olen kiinnostunut vaihtoehtoisten todellisuuksien kuvaamisesta sekä videon materiaalisuudesta ja siitä, miten näennäisen aineeton media muuttuu fyysisiksi kokemuksiksi ja esittämiseen tarvittavat laitteet installaation osina objekteiksi. Näyttelyn teokset on valmistettu erilaisia video- ja animaatiotekniikoita hyödyntäen. Niissä on käytetty apuna tietokoneohjelmien tuulisimulaatioita sekä mallinnettu hurrikaanivideoiden liikeratoja ja kuvattu tuulen liikkeitä eri materiaaleissa. Näyttelyssä liikkuva kuva muodostaa tilallisia kokonaisuuksia, joissa digitaalinen olomuoto lähenee biologiaa ja bitit muuttuvat hiukkasiksi.

Paula Lehtonen

Mediataiteilija Paula Lehtonen (s. 1983) tekee tilallisia videoinstallaatioita sekä elektronista taidetta. Lehtosen teoksissa yhdistyy digitalisaation tarkastelu primitiiviseen luontoon kaipuuseen. Hänen viimeaikaiset teoksensa ovat tutkineet mm. luonnonkatastrofin estetiikkaa ja lepakon tapaa hahmottaa maailma. Valolla ja äänellä on Lehtosen kokonaisvaltaisissa teoksissa suuri merkitys. Hänen tapansa käyttää niitä tulee teatteri- ja klubimaailmasta, jossa hän työskentelee VJ:nä ja videosuunnittelijana. Lehtonen on valmistunut Kuvataiteilija AMK:ksi Tampereen ammattikorkeakoulun kuvataiteen koulutusohjelmasta (2008) sekä Taiteen maisteriksi Aalto-yliopiston Taiteiden ja suunnittelun korkeakoulun Media Labista (2013).



 
  • lehtonen/IMG_2939

    Tuulipuisto, 2018
    videoinstallaatio, 7 monitoria, HD-video
    editio 3

  • lehtonen/IMG_2956

    Turbulenssi, teoksesta Tuulipuisto, 2018
    HD-video

  • lehtonen/IMG_2960

    Wind and rain plug-in, teoksesta Tuulipuisto, 2018
    HD-video

  • lehtonen/IMG_2957

    Maurimyrsky 2018 23 m/s, teoksesta Tuulipuisto, 2018
    HD-video

  • lehtonen/IMG_2963

    Hurricanes 2000-2017, teoksesta Tuulipuisto, 2018
    HD-video

  • lehtonen/IMG_2964

    Hurricane wind described as a formula car 70 m/s, teoksesta Tuulipuisto, 2018
    HD-video

  • lehtonen/IMG_2968

    Hurricane Florence live, teoksesta Tuulipuisto, 2018
    HD-video

  • lehtonen/IMG_2970

    Telling tails, teoksesta Tuulipuisto, 2018
    HD-video

  • lehtonen/IMG_3018

    Vortex, 2018
    4-kanavainen videoinstallaatio
    04'15''
    editio 3

  • lehtonen/IMG_3050

    Vortex, 2018
    4-kanavainen videoinstallaatio
    04'15''
    editio 3

 
 
 
 
 
top