HANNA HAASLAHTISuperpositions 8.8.2009 – 30.8.2009

Trompe l'oeil, 2009
tietokoneavusteinen videoinstallaatio
editio 3

Teokseni Trompe l`oeil (2009) on vuorovaikutteinen installaatio, joka rakentuu ihmisten varjokuvien ja niiden sisään projisoidun videokuvan vuorovaikutukselle. Katsojan ja teoksen välinen performanssi tilassa käynnistyy, kun varjomme tuo esille lattialta yhtäkkiä kuvapinnan. Varjo toimii ikään kuin aukkona, josta näkyy tilan toinen ulottuvuus. Mitä useampi ihminen tilassa on, sitä enemmän kuvapinnasta paljastuu yksityiskohtia ja sitä selkeämmin kokonaisuus hahmottuu. Teoksen materiaalina on siis ihmisten läsnäolo ja siitä syntyvä sosiaalinen tilanne tilassa.

Ihmiskehon fyysinen intuitiivinen ilmaisu saa teoksessa vallan ja ihmisten välinen kollektiivinen toiminta kehittyy sattumanvaraisiin ja yllättäviinkin suuntiin. Teos muuttuu tapahtumaksi, esitykseksi, jonka draama ja intensiteetti elävät tilassa tapahtuvan toiminnan mukaan ilman etukäteen suunniteltua käsikirjoitusta. Teos pyrkii kartoittamaan katoavan nykyhetken ja läsnäolon tunnelmaa, narratiivia, joka tapahtuu tässä ja nyt.

Historian tapahtumat kuuluvat menneisyyteen, mutta joskus nykyhetken pinta rikkoutuu ja esiin tulee asioita, joiden luulimme jo unohtuneen. Olemmeko vastuussa asioista, jotka tapahtuivat ennen meitä ja voimmeko oppia niistä mitään? Menneisyys on kuin laahus, joka vaikuttaa olemukseemme salaperäisellä tavalla. Käsittelen teoksessani näitä kysymyksiä.

Trompe l´oeil, silmän harhauttaminen, on vanha kuvataiteen tekniikka. Huonetiloihin maalataan kuvitteellisia näkymiä toisiin tiloihin, ja niihin tapahtumia teknisesti siten, että luodaan optinen illuusio kolmiulotteisuudesta, vaikka kyseessä on kaksiulotteinen maalaus. Teoksessani vanha tekniikka saa uuden sovelluksen digitaalisen teknologian myötä.

Lentikulaarisista kuvista koostuva teokseni Paris Syndrome (2009) sekä gallerian seinälle projisoitavat teokseni Real-Time Family (2008) ja Cold Milk (2007) käsittelevät nykypäivän massailmiöitä kuten turismia, internettiä ja televisiota.

Sosiaalinen media on jyrännyt lyhyessä ajassa ihmisten käsitykset yksityisyydestä ja tekijyydestä uuteen uskoon. On syntynyt uusi perspektiivi, joka ei ole tilallinen, vaan jonka pakopisteenä on kameran suljin. Aivan kuin voisimme tuon aukon kautta astua toiseen maailmaan, jossa saamme yhteyden muihin ihmisiin. Mielemme kaipaa digitaaliseen maailmaan etsien helpotusta nykypäivän elämää määrittävältä rationalisoinnilta, realismilta, ja pettymyksen tunteilta. Digitaalinen maailma tarjoaa meille fantastisia koordinaatteja, jotka puuttuvat oikeasta elämästämme.

Näissä teoksissa tilassa tapahtuva suora vuorovaikutus katsojan ja teoksen välillä on vaihtunut erilaisten vuorovaikutteisten prosessien tarkasteluksi. Teokset jäljittävät kuvaajia ja katsojia kameran edestä ja takaa sekä tilanteita, joissa turvaudumme kameraan.

Teokseni Paris Syndrome liittyy Ihmeiden topografia -projektiini, jossa olen kiinnostunut siitä, miten maailma hahmottuu teknologisten laitteiden kautta. Julkisessa tilassa digitaalisten laitteiden, kameran tai kännykän kanssa operoiva käyttäjä eristäytyy omaan toimintalogiikkaansa. Kyse on paljon muustakin kuin kuvan ottamisesta. Kyse on pienestä performanssista, siitä, mitä digitaalisen välineen määrittämän tehtävän suorittaminen saa meissä aikaan.

Pariisissa turismi toimii kuin kokoonpanolinjan liukuhihna. Nähtävyyksien edessä ihmiset tarttuvat laitteisiinsa kuin viimeiseen oljenkorteen. Kukaan ei kuule tai näe mitään, vaan kaikki tuntuvat vajonneen kuumeiseen tarpeeseensa tallentaa tilanne ikään kuin kuvista myöhemmin paljastuisi jotakin arvokasta, joka selittäisi, miksi ylipäätään kävimme kyseisessä paikassa. Kamera muuttuu käytäväksi toiseen maailmaan. Turismi on muualle katsomista, asioihin, joita on turvallista nähdä. Turistin katse väistää Pariisin kaduilla nukkuvat asunnottomat ja lähiöihin pakatut siirtolaiset, katujen kovan todellisuuden.

Ihmiset lataavat internetin yhteisökuvasivustoon Flickriin tuhansia kuvia minuutissa. Teokseni Real-Time Family poimii tästä kuvien reaaliaikaisesta virrasta yksittäisiä kuvia muutaman sekunnin ajaksi nähtäväksi galleriassa. Teos paljastaa sen, miten yksittäisten kuvien merkitys on muuttunut toisarvoiseksi, kun koko maailma haluaa olla läsnä netissä. Kyse on jonkinlaisen uuden visuaalisen corpuksen syntymisestä, kuvallisista massoista ja verkostoista, jotka kasvavat koko ajan ja joita on hankala hahmottaa kokonaisuutena. Teos on yritys ymmärtää tätä prosessia dynaamisena tapahtumana, reaaliaikaisena ohjelmana, joka päivittyy koko ajan. Kuvavirtaan hahmottuu globaali, visuaalisesti samankaltainen maailma, ihmisten perhe.

Teokseni Cold Milk seuraa sitä, mitä tapahtuu katsojassa televisiovastaanottimen ääressä. Teoksessa seikkailuun kutsuva musiikki manipuloi pienen lapsen tunteita ja samalla koko fysiikkaa. Kuvaruudun välke vetää ja työntää pois luotaan, mutta ei päästä otteestaan.

Hanna Haaslahti


 
  • haaslahti/2009/Rauli_Heino-1246-1

    Trompe l'oeil, 2009
    tietokoneavusteinen videoinstallaatio
    editio 3

  • haaslahti/2009/Rauli_Heino-1260

    Yleisnäkymä näyttelystä, 2009

  • haaslahti/2009/HANNA-HAASLAHTI---ALICE--2009

    Alise sarjasta Paris Syndrome, 2009
    lentikulaarinen kuva
    160 x 60 cm
    editio 5

  • haaslahti/2009/HANNA-HAASLAHTI---SACRE-COEUR--2009

    Sacré Coeur sarjasta Paris Syndrome, 2009
    lentikulaarinen kuva
    160 x 60 cm
    editio 5

  • haaslahti/2009/HANNA-HAASLAHTI-Mona-Lisa

    Mona Lisa sarjasta Paris Syndrome, 2009
    lentikulaarinen kuva
    120 x 60 cm
    editio 5

 
 
 
 
 
top