SAMULI HEIMONENKaikessa on murtumansa 3.10.2009 – 25.10.2009

Kaikessa on murtumansa, 2009
akryyli ja öljy kankaalle
130 x 160 cm

"There`s a crack in everything. That`s how the light gets in."

Näyttelyn nimi on poiminta Leonard Cohenin Anthem-laulun sanoista. Olen tulkinnut lauseita vapaasti ja kääntänyt osan muotoon "Kaikessa on murtumansa".

Täydellisyys on tarpeetonta. Murtuma, särö, halkeama on välttämätön. Niin asiat kuin ihmisetkin sisältävät usein murtuman: se tekee niistä kiinnostavia. Joskus murtuma on pinnalla ja joskus se on piilevä. Aina se kuitenkin tulee lopulta esiin.

Olen ajatellut murtuman joksikin sellaiseksi, jonka kautta pääsemme sisään asioihin. Se tarjoaa pienen väylän muuten täydellisessä pinnassa. Näyttelyn tarkoitus on paljastaa päällekkäisiä rakennelmia ja etsiytyä sisälle tarkoin vartioituun.

Maalauksissa on kuvattu tilanteita, kun valo lankeaa halkeamasta sisälle ja paljastaa jotain piilossa ollutta. Monia maalauksia motivoi halu nähdä koko totuus. Usein asioita ei näe kokonaisuudessaan. Osa hautautuu tai se peitellään pinnan alle. Todellisuudessa vain jäävuoren huippu näkyy paljaalle silmälle. Olen kuvitellut joihinkin maalauksiin näkyviin koko jäävuoren. Miltä se näyttäisi ja voisiko sitä koskaan täysin ymmärtää.

Murtuma-teemaan liittyy myös ajatus sisä- ja ulkopuolesta. Monissa maalauksissa eläimiin avautuu koloja ja ovia, joista näkyy yllättävä sisus. Sisä- ja ulkopuoli ovat ihmisissä aina jännitteisessä tilassa. Jossain on kuitenkin väylä nähdä sisäpuolelle, yksityiseen.

Näyttelyssä tärkeää ovat myös rajapinnat. Etsin kuvissa rajoja, jotka muodostuvat sisäisen ja ulkoisen välille, tiedetyn ja tuntemattoman välille, tiedostamattoman ja tiedostetun välille. Kaikissa rajoissa on jonkinlainen portti tai venttiili, joka tasaa kahden maailman välistä painetta tai jännitettä.

Olen muotoillut maalaukset pikemminkin kysymyksiksi kuin vastauksiksi. Ne ovat myös ehdotuksia siitä voisiko olla näin tai noin. Eläin on näyttämö, jossa ajatukset esitetään.

Samuli Heimonen

 

 
heimonen/2009/Samuli_Heimonen_etsija

Etsijä, 2009
akryyli ja öljy kankaalle
160 x 175 cm

heimonen/2009/Samuli_Heimonen_hyppy

Hyppy, 2009
akryyli ja öljy kankaalle
160 x 175 cm

heimonen/2009/Samuli_Heimonen_kaikessa_on_murtumansa

Kaikessa on murtumansa, 2009
akryyli ja öljy kankaalle
130 x 160 cm

heimonen/2009/Samuli_Heimonen_kerailija

Keräilijä, 2009
akryyli ja öljy kankaalle
160 x 175 cm

heimonen/2009/Samuli_Heimonen_kielimuuri

Kielimuuri, 2009
akryyli ja öljy kankaalle
50 x 45 cm

heimonen/2009/Samuli_Heimonen_kiitos_lentaa_pois

Kiitos lentää pois, 2009
akryyli ja öljy kankaalle
145 x 175 cm

heimonen/2009/Samuli_Heimonen_kukka

Kukka, 2009
akryyli ja öljy kankaalle
195 x 195 cm

heimonen/2009/Samuli_Heimonen_kynsi

Kynsi, 2009
akryyli ja öljy kankaalle
160 x 130 cm

heimonen/2009/Samuli_Heimonen_laulu

Laulu, 2009
akryyli ja öljy kankaalle
175 x 220 cm

heimonen/2009/Samuli_Heimonen_lentaja

Lentäjä, 2009
akryyli ja öljy kankaalle
145 x 175 cm

heimonen/2009/Samuli_Heimonen_oma_taivas

Oma taivas, 2009
akryyli ja öljy kankaalle
160 x 175 cm

heimonen/2009/Samuli_Heimonen_omin_silmin

Omin silmin, 2009
akryyli ja öljy kankaalle
175 x 145 cm

heimonen/2009/Samuli_Heimonen_paaoma

Pääoma, 2009
akryyli ja öljy kankaalle
85 x 100 cm

heimonen/2009/Samuli_Heimonen_piilo

Piilo, 2009
akryyli ja öljy kankaalle
175 x 145 cm

heimonen/2009/Samuli_Heimonen_puolesta

Puolestasi III, 2009
akryyli ja öljy kankaalle
45 x 50 cm

heimonen/2009/Samuli_Heimonen_puolestasi

Puolestasi, 2009
akryyli ja öljy kankaalle
38 x 42 cm

heimonen/2009/Samuli_Heimonen_puolestasi_II

Puolestasi II, 2009
akryyli ja öljy kankaalle
38 x 42 cm

heimonen/2009/Samuli_Heimonen_puolestasi_III

Puolestasi III, 2009
akryyli ja öljy kankaalle
45 x 50 cm

heimonen/2009/Samuli_Heimonen_rajalla

Rajalla, 2009
akryyli ja öljy kankaalle
80 x 100 cm

heimonen/2009/Samuli_Heimonen_tuhat_katta

Tuhat kättä, 2009
akryyli ja öljy kankaalle
160 x 175 cm

heimonen/2009/Samuli_Heimonen_tuuli

Tuuli, 2009
akryyli ja öljy kankaalle
160 x 220 cm

heimonen/2009/Samuli_Heimonen_yhteinen_historia

Yhteinen historia, 2009
akryyli ja öljy kankaalle
60 x 100 cm

 
 
 
 
 
top