AXEL ANTAS
Piirustuksia, valokuvia
10.5.2008 – 31.5.2008

Structures for birds (Cardinal point), 2007
kromogeeninen värivedos
122 x 150 cm
editio 5

AXEL ANTAS

"Antas jatkaa maiseman manipulaatiota uusissa töissään, jotka syntyivät hänen oleskellessaan Katalonian Pyreneillä. Hän on luonut linnuille asuinrakenteita ja sijoitellut suuria määriä näitä hauraita linnunpönttöjä karuun maisemaan tai yksitellen vuorenhuipulle. Meidän nähtävänämme on kuva; kuva tämän teon jälkeen, kuva vailla toimintaa. Tarkasteltaviksemme jäävät linnunpöntöt seisovat yksinäisessä maisemassa, jossa ei ole muita elonmerkkejä. Valokuviin tulee melankoliaa: kallionhuipuilla taivasta kohti kurottavat tyhjät rakenteet pyrkivät majesteettisuuteen mutta epäonnistuvat hauraudessaan. Asumattomuus ja kuvien runollinen hiljaisuus painottavat ympäristön ja meidän väliin jäävää kuilua, joka esittää ihmisen epäonnistunutta pyrkimystä lähestyä maisemaa."

Ensi silmäyksellä piirrokset näyttävät huolellisilta tyypillisen kauniiden maisemien toisinnoilta, mutta tarkemmin tarkasteltaessa niissä on ihmisen eikä välttämättä Antasin itsensä väliintulon jälkiä. Tällä näkymättömällä läsnäololla, joka samoin kuin valokuvissa puuttuu meidän eli katsojien näkökentästä, on kaikupohjaa Antasin kaikissa töissä. Mittakepit, kalusteet, jätteet, oksista roikkuvat köydenjäännökset - kaikki näissä valokuvissa henkii samaa viestiä: se, miten pyrimme näkemään luonnon, on epäsuhdassa sen kanssa, miten me toimimme luonnossa.

Hänen viimeisimmät piirustuksensa, joiden aiheina ovat näköalapaikat ja jotka kuvaavat luonnonkauniita paikkoja, osoittavat suoraakin suoremmin siihen, mitä Antas toiminnassaan tutkii. Nämä ihmisten laatimat rakenteet maisemassa, rakenteet, jotka sallivat hengähtämisen ja ilahduttavat elleivät peräti kyseenalaista ympäröivää kauneutta, korostavat sekä maiseman hajanaisuutta että tunteettomuuttamme ympäristöämme kohtaan luoden siten spektaakkelia luonnollisesta maailmasta ja korostaen ihmiskunnan kömpelöä, absurdia suhdetta ympäristöönsä.

Näiden teosten tarkastelu edellyttää tiettyä hitautta. Tätä hidastusta vaaditaan sekä katsojalta että taiteilijalta, kuten hänen prosessistaan voimme nähdä. Rakentamalla linnunpönttönsä huolellisesti ja piirtämällä suurimittaiset teoksensa pikkutarkasti Antas antaa sekä omalle itselleen että katsojalle mahdollisuuden niiden aiheiden tarkasteluun.

"Tässä Antasin töiden näyttelyssä on ylevyyttä ja romantiikan tyylikauteen palautuva romanttinen alasävel. Työt tuntuvat pysähtyneen elämättömään ja toiminnattomaan hetkeen, kun kaikkialla väräjää melankolista ja runollista kauneutta."

Annabelle Dalby

1 + 2 Nicola Hood (Spacexin johtaja, Exeter, Iso-Britannia)

Siirry sivun alkuun
**
antas/2008/CLUSTER

Cluster, 2008
lyijykynä paperille
200 x 210 cm

antas/2008/STILL-LIFE-1

Still life # 1, 2006
C-print
75 x 58 cm

antas/2008/STILL-LIFE-2

Still life # 2, 2006
C-print
75 x 58 cm

antas/2008/STRUCTURES-FOR-BIRDS-CARDINAL-POINT

Structures for birds (Cardinal point), 2007
kromogeeninen värivedos
122 x 150 cm
editio 5

antas/2008/STRUCTURES-FOR-BIRDS-FIELD

Structures for birds (Field), 2007
C-print
122 x 150 cm

antas/2008/STRUCTURES-FOR-BIRDS-HORIZON

Structures for birds (Horizon), 2007
kromogeeninen värivedos
122 x 150 cm
editio 5

 
 
Hae sivustolta
Copyright © Galleria Heino and artists; All rights reserved.