ANNE TOMPURIMaalauksia 8.3.2008 – 30.3.2008

Ikkuna, 2006
guassi ja pigmentti kankaalle
290 x 250cm

Kuvataiteilija Anne Tompuri (s.1958) tunnetaan guassilla ja pigmentillä kankaalle maalaamistaan mustavalkoisista teoksista. Ikkuna -sarjan teokset ovat kahden elementin mustan ja valkoisen, pimeän ja valon, aineen ja hengen jyrkkään vastakkainasetteluun perustuvia. Teoksissa liikutaan kahden maailman rajalla, perimmäisten kysymysten äärellä. Tompuri sanoo haluavansa puhua myös elämän ja toivon puolesta. Pimeä toimii hänelle valon korostajana. Hän pyrkii ilmaisemaan äärimmäisten kontrastien keinoin sitä, että valo (elämä) on tärkeää.

Maisema sarjojen ensi katsomalta abstrakteilta näyttävissä maalauksissa kuvataan konkreettista luonnonmaisemaa tai mielenmaisemaa. Vuoden 2007 Maisema -maalauksissa kuvataan maan päälle nousevaa valo-ilmiötä kuin taivaaseen asti ulottuvaa liekkien merta. Se saattaa herättää katsojassa mielikuvia jostakin katastrofista. Tompurille itselleen nämä maalaukset ovat kuvia hänen mieleensä syöpyneestä elokuisen yön järvimaisemasta ja sen tunnelmasta. Maiseman valo-ilmiö on hänelle kuin kuvallinen vastine sille tunteelle, minkä oopperamusiikin usein dramaattiset vaikutelmat hänessä herättävät.

Alkuvuoden 2008 Maisema -maalauksissa Anne Tompuri sanoo halunneensa ilmaista kaiken katoavaisuutta: aineettomuutta ja hiljaisuutta. Maalaukset voisivatkin olla kuin kuvia siitä, kun jokin on muuttamassa muotoaan ja sisältöään saamassa tai menettämässä sen. Katsojalle ne saattavat näyttäytyä myös kesän tuulessa tempoilevilta pilviltä sinistä taivasta vasten tai talven myrskyissä tuiskuavalta lumelta tai syksyn illassa leviävältä usvalta.

Kaiken kaikkiaan teoksissa on paljon tunnetta. Tompuri haluaa, että hänen teoksensa koetaan emotionaalisesti.

Rauli Heino

 
tompuri/2008/1-Maisema2008

Maisema, 2008
guassi ja pigmentti kankaalle
70 x 65 cm

tompuri/2008/10-Maisema2008

Maisema, 2007
guassi ja pigmentti kankaalle
145 x 145 cm

tompuri/2008/11-Maisema2007

Maisema, 2007
guassi ja pigmentti kankaalle
145 x 145 cm

tompuri/2008/12-Maisema2008

Maisema, 2008
guassi ja pigmentti kankaalle
180 x 200 cm

tompuri/2008/13Maisema2007

Maisema, 2007
guassi ja pigmentti kankaalle
180 x 200 cm

tompuri/2008/14-Maisema2007

Maisema, 2007
guassi ja pigmentti kankaalle
290 x 250 cm

tompuri/2008/15-Ikkuna2006

Ikkuna, 2006
guassi ja pigmentti kankaalle
290 x 250cm

tompuri/2008/16-Ikkuna2007

Ikkuna, 2006
guassi ja pigmentti kankaalle
290 x 250cm

tompuri/2008/17-Ikkuna2006

Ikkuna, 2006
guassi ja pigmentti kankaalle
290 x 256 cm

tompuri/2008/18-Ikkuna2007

Ikkuna, 2007
guassi ja pigmentti kankaalle
300 x 250 cm

tompuri/2008/2-Maisema2007

Maisema, 2007
guassi ja pigmentti kankaalle
145 x 145 cm

tompuri/2008/3-Ikkuna2007

Ikkuna, 2007
guassi ja pigmentti kankaalle
290 x 256 cm

tompuri/2008/4-Maisema2008

Maisema, 2008
guassi ja pigmentti kankaalle
83 x 90 cm

tompuri/2008/5-Maisema2008

Maisema, 2008
guassi ja pigmentti kankaalle
75 x 70 cm

tompuri/2008/6-Maisema2008

Maisema, 2008
guassi ja pigmentti kankaalle
75 x 70 cm

tompuri/2008/7-Maisema2008

Maisema, 2008
guassi ja pigmentti kankaalle
148 x 145 cm

tompuri/2008/8-Maisema2007

Maisema, 2007
guassi ja pigmentti kankaalle
145 x 145 cm

tompuri/2008/9-Maisema2007

Maisema, 2007
guassi ja pigmentti kankaalle
145 x 145 cm

 
 
 
 
 
top