ULLA RANTANEN
Aika Keniassa
3.11.2006 – 26.11.2006

Naisryhmä, 2003-2006
guassi paperille
180 x 215 cm

Kuvataiteilija Ulla Rantanen (s.1938) on itsestään selvä osa Suomen taiteen historiaa. Rantasen tuotantoon kuuluu öljy-, guassi- ja akryylimaalauksia, hiilipiirustuksia sekä grafiikkaa - litografiaa, puupiirroksia ja metalligrafiikkaa - ja lisäksi lehtien ja kirjojen kuvitustöitä.

Ulla Rantanen kävi Suomen taideakatemian koulun vuosina 1955-59. Ensimmäisen yksityisnäyttelynsä hän piti vuonna 1959. Alun goyamaisista puupiirroksista sekä mustavalkoisesta metalligrafiikasta tie kulki 1960-luvun aikana - ja jatkuen 1970-luvulla - uusrealistisiin, guassia, öljyä ja hiiltä tekniikkana käyttäneisiin teoksiin. Näissä yhteiskunnallista ajanhenkeä heijastavissa ja kommentoivissakin teoksissa oli ihmisfiguuri ja urbaani ympäristö pääosassa. 1970-luvulla tähän kommentointiin tuli mukaan myös esinemaailma.

Taiteilijaryhmä "Maaliskuulaisiin" Ulla Rantanen kuului vuodesta 1966 lähtien. "Maaliskuun ryhmä" yhdistetään usein 1960-luvun alun informalismiin. Ryhmän pyrkimys seurata ajassa olevia taideilmiöitä näkyi kuitenkin figuratiivisten ja esittävien aiheiden - joita Rantanenkin teki - ilmestymisessä 1960-luvun aikana vapaamuotoisen abstraktion rinnalle.

Syksyn 1980 Helsingin yksityisnäyttelyssään Ulla Rantasen teosten aiheet olivat täysin vaihtuneet luonnon kuvaamiseen, ja luontoaiheet ovatkin olleet siitä lähtien aina näihin päiviin asti hänen taiteensa ydin. Rantanen alkoi tehdä 1980-luvulla myös värillistä metalligrafiikkaa. Heinäkuussa 1980 Rantanen oli voittanut pääpalkinnon Gagnes-sur-Merin kansainvälisessä maalaustaiteen näyttelyssä. Ranskassa esillä olleiden töiden taustoista hän kirjoittikin kuvaavasti Taide-lehdessä (4/80) artikkelissaan "Luonnon kokemisesta". Tuolloisten ajatusten voisi nähdä löytyvän tänäkin päivänä hänen taiteestaan.

Olen syntynyt ja kasvanut maalla. Sen tähden elämäni ensimmäiset muistikuvat usein liittyvät ympäröivään luontoon tai tilanteisiin, joihin luonto tavalla tai toisella luo oman tunnelmansa. Minunkin lapsuuteni vuosiin sisältyvät voimakkaat kokemukset vuodenaikojen vaihtelusta, kesistä klassisine mansikkapaikkoineen ja taivaalla vaeltavine pilvilinnoineen. ...olin itse osa luontoa, sen kasvaessa, muuttuessa. ...Nykyisin vaikuttaa siltä, että koettu henkilökohtainen kriisi on aiheuttanut minussa eräänlaisen regressioilmiön, paluun varhaisempien vuosien elämysmaailmaan: luontoon. Tunnen uudelleen löytämisen iloa ja näen luonnon sellaisena henkisen kokemuksen alueena, johon minulla on hyvin yksityinen ja vääristymätön tunnesuhde. Ehkä joku määrittelisi tällaisen ilmiön vieraantumiseksi, paoksi inhimillisen yhteiselämän ja kaoottiseksi koetun maailman vaikeuksista. ...Suomalaisen maiseman koen intiimiksi, samalla tunteensa kätkeväksi, rauhallisen pinnan alla on kuitenkin voimakkaita liikkeitä, elämää, joka on dramaattisia tapahtumia täynnä. Voin sieltä löytää omalle ja jokaisen ihmisen olemukselle täydellisen vastineen: toivon, yksinäisyyden, kauneuden, kuoleman. ...Käyttäessäni luonnonhavaintoja kuvataiteellisen työskentelyn lähtökohtana ei ensisijaisena pyrkimyksenäni siis voi olla objektiivisen havainnon välittäminen katsojalle, vaan niiden subjektiivisten tunteitten esilletuominen, joita en edes tiedosta.

Ulla Rantasella kiihkeimmät näyttelyvuodet osuivat 1970- luvulle ja 1980-luvun alkupuoliskolle, jolloin hän osallistui lukuisiin koti- ja ulkomaisiin yksityis- ja yhteisnäyttelyihin. Hänet on 1960-luvun puolivälistä alkaen myös valittu useasti edustamaan Suomea ulkomaisissa yhteisnäyttelyissä kuten Pariisin (1967), Sao Paulon (1967) ja Venetsian (1976) biennaaleissa. Kaikki tämä huipentui Vuoden taiteilijaksi valitun Rantasen Helsingin taidehallissa vuonna 1985 pitämään retrospektiiviseen näyttelyyn, jossa esiintyivät rinnan ihmisfiguurit uudempien luonnon elementteihin ja maisemallisiin lähtökohtiin perustuvien - hiekkakaivantoja, kiviä ja ajopuita vedessä, risukkoja, lehtiä ja ruohonkorsia kuvaavien - teosten kanssa.

Vuonna 1985 Ulla Rantaselle myönnettiin myös Suomen Leijonan Pro Finlandia-kunniamerkki, ja myöhemmin hän saanut Suomen kulttuurirahaston palkinnon (1989), Alfred Kordelinin säätiön Kalevala-palkinnon (1989) sekä Suomen Leijonan ritarikunnan komentajamerkin (1997).

Viimeisen kahdenkymmenen vuoden aikana Ulla Rantanen on pitänyt näyttelyitä kuitenkin vain hyvin harvakseen. Vuoden taiteilijan näyttelyn jälkeen seuraavan laajemman yksityisnäyttelynsä Helsingissä Rantanen piti vasta vuonna 1996. Tosin 1980-luvun lopulla hän kuvitti muun muassa F.E. Sillanpään Kootut teokset 1-8 (Otava 1988-1991) sekä teki seinämaalaukset Kuusankosken kulttuuritaloon (1987), Kajaanin maakuntakirjastoon (1989) ja Sampoon (1994).

Ulla Rantanen tunsikin joutuneensa aikanaan ns. oravanpyörään, josta hän totesi myöhemmin Taide-lehdessä (2/96):

Olen vuoden 1985 jälkeen tietoisesti vetäytynyt. En ole halunnut pitää näyttelyitä, enkä ole halunnut olla mukana pakkotahtisessa esilläolon ja menestymisen kierteessä...

Ulla Rantanen on uransa aikana toiminut myös monissa taiteilijajärjestöjen luottamustehtävissä kuten Nordisk Grafik Unionin puheenjohtajana 1975-1977. Hän on ollut Valtion kuvataidetoimikunnan jäsen 1988-1993, joista vuosina 1991-1993 puheenjohtaja. Pohjoismaisen taide- ja taideteollisuuskomitean (NKKK) jäsen hän oli 1994-1997, joista vuoden 1996 puheenjohtajana.

Taidemaailman lainalaisuudet tulivat hänelle siis eri tavoin hyvin tutuiksi, ja ne johtivat myös tietynlaiseen kriittiseen asenteeseen suhteessa koko taiteen kenttään, jota hän onkin kommentoinut erilaisissa yhteyksissä.

Vuonna 1996 Rantanen vapautui luottamustehtävistään. Samana vuonna hän teki ensimmäisen matkansa Keniaan ja tämän jälkeen rohkean päätöksen elämästä Keniassa, jonne hän on palannut talvisin joka vuosi ja rakennuttanut Nairobin luonnonpuiston läheisyyteen, 15 km päähän Nairobista itselleen luonnonkivistä talon: neljä huonetta, terassi ja näkötorni, mutta ei muuria ympärillä, kuten monilla länsimaalaisilla. Pihan ohi vaeltaa karjaa ja villieläimiä, lähistöllä leijonat metsästävät seeproja ja taustalla piirtyvät Nairobin miljoonakaupungin pilvenpiirtäjät. Ympärillä asuu masai-heimon jäseniä peltitaloissaan.

Vuonna 1999 Ulla Rantanen esittelikin Wäinö Aaltosen museossa pidetyssä "nuoret/vanhat" - ryhmänäyttelyssä suuria värivalokuvia Keniasta, Masai-heimon jokapäiväisestä elämästä. Rantasen mukaan nämä näyttävät kuvat olivat hänelle enemmänkin tavallisia turistikuvia, jotka omalta osaltaan pyrkivät välittämään edes aavistuksen siitä, mitä ihmisten arki on Kenian maaseudulla. Rantanen kirjoitti kuvista näyttelyluettelossa seuraavasti:

Kuvasarjani esittää kenialaisen kyläyhteisön jäseniä ja olosuhteita. Heimoltaan he ovat masaita. Elantonsa he saavat karjasta, lehmistä ja vuohista, joita he paimentavat pitkiäkin matkoja avarassa maisemassa. Jos olet yhteisön jäsen, sinusta huolehditaan, voit olla turvassa. Taiteesta tai kulttuurista he eivät piittaa. Minulla on siellä maja.

Ulla Rantasen voidaan siis sanoa nyt keskittyneen taiteen tekemisen sijasta elämiseen: afrikkalaisen yksinkertaisen, luontaistalouteen perustuvan elämäntavan, ihmisten ja kulttuurin keskellä.

Rantanen kertookin nyt tulevan näyttelyn kynnyksellä, että edellisestä yksityisnäyttelystäni Helsingissä on jälleen ehtinyt kulua kymmenen vuotta. Syy hiljaisuuteen on vapaaehtoinen valinta. Oli aika katkaista itsetarkoituksellinen esiintyminen ja toiminta, jolta tuntui puuttuvan kantava perusta. Näinä vuosina olen useamman kerran viettänyt pitkiäkin aikoja Keniassa, toiveena erilaisen näkökulman avautuminen olemassaoloon. Tuskallisen ponnistelun taiteen eteen olen jättänyt. Ajoittain palaan käsityövaltaisiin toimiin, kuten metalligrafiikan tai litografian tekoon, kokeilen piirtämistä ja maalaamista.

Nyt esille tulevissa akryyli- ja guassimaalauksissa sekä piirustuksissa ja grafiikoissa on viitteitä afrikkalaisiin esineisiin, maisemiin, ihmisiin ja eläimiin, väreihin ja muotoihin, Kenian lämpöön ja valoon. Teokset saattavat olla muistumia savanneilta, niiden keskeinen muoto saattaa olla peräisin eläinten juottopaikalta tai ns. Bomista, piikikkäistä kasvillisuudesta rakennetuista suojista, joihin eläimet viedään yöksi turvaan villieläimiltä. Rantanen tuo esille myös guassimaalauksia masai-heimon jäsenistä, afrikkalaisista perheistä, joita nähtiin jo Taidekeskus Salmelan näyttelyssä vuonna 2003.

Rantanen on aikaisemmin todennut lyhyesti:

Kauneus lyö Afrikassa niin voimakkaana päälle, että olisi ihan outoa, jos ei siitä mitään mukaan tarttuisi.

Nyt esille tulevista töistään Rantanen toteaa:

Aiheimpulssit ovat tulleet viime vuosikymmenen elämysmaailmasta. Siitä huolimatta teoksen lopullinen muoto saattaa viitata mihin tahansa. Mitä kauemmin ehtii elää, sitä vähemmän löytyy sanoja selittämiseen. Miten kuvailet joitakin mielen tiedostamattomuudesta nousevia näkökuvia, eleitä, jotka kuitenkin ovat tärkeimmät suunnannäyttäjäsi?

Rauli Heino

 

Siirry sivun alkuun
rantanen/_JTJ0003

Naisryhmä, 2003-2006
guassi paperille
180 x 215 cm

rantanen/_JTJ0015

Puut, 2006
akryyli kankaalle
165 x 200 cm

rantanen/_JTJ0007

Maja, 2003-2006
guassi paperille
185 x 151 cm

rantanen/_JTJ0010

Boma, 2006
akryyli kankaalle
125 x 155 cm

rantanen/_JTJ0009

Lyhyt elämä, 2006
akryyli kankaalle
154 x 194 cm

rantanen/_JTJ0016

Vesiallas, 2006
akryyli kankaalle
155 x 195 cm

rantanen/_JTJ0020

Kivi, 2006
guassi paperille
112 x 142 cm

rantanen/_JTJ0023

Vesiastioita ja ankka, 2006
guassi paperille
93 x 129 cm

rantanen/_JTJ0026

Lähde, 2006
guassi paperille
104 x 129 cm

rantanen/_JTJ0029

Esineitä pöydällä, 2006
guassi paperille
101 x 125 cm

rantanen/_JTJ0028

Vesipaikka, 2006
guassi paperille
70 x 102 cm

 
 
Hae sivustolta
Copyright © Galleria Heino and artists; All rights reserved.