MARTTI JÄMSÄKalla 12.8.2006 – 3.9.2006

sarjasta Lapsia ja aikuisia, 2006
mv-kuva lasille, jalusta
60 x 70 cm
editio 1

Martti Jämsä edustaa taiteilijana aitoutta ja johdonmukaisuutta. Kumpaakaan näistä käsitteistä ei aikamme muuttuvassa maailmassa enää voi pitää itsestäänselvyytenä. Jämsä on kuitenkin alusta saakka luonut taidettaan hänelle tärkeistä asioista. Hänen valokuviensa maailma koostuu pienistä ja samaan aikaan niin tärkeistä asioista. Kuvissa vallitsee eräänlainen pysähtynyt melankolia. On usein kesä ja näemme pieniä poikia kesäpuuhissa. Kyseessä eivät kuitenkaan ole muotokuvat vaan hahmot on usein etäännytetty niin että ne voisivat ennemminkin kuvata ajatusta idyllin olemassaolosta. Myös Jämsän luontokuvat luovat minimalistisessa herkkyydessään ainutlaatuisia tilaisuuksia hiljentymiseen.

Martti Jämsä on tänä päivänä poikkeuksellinen taiteilija myös siinä suhteessa, että hänen valokuvansa ovat mustavalkoisia ja tehtyjä omassa pimiössä. Kun myös luonto itsessään muodostaa hänelle tärkeän elementin, on kiinnostavaa huomata miten elävästi sitä voi hahmottaa mustavalkoisuuden kautta. Silloin pienimmätkin yksityiskohdat muodostuvat tärkeiksi. Maisemassa joka on poeettisesti jätetty hieman sumuiseksi saattaa yhtäkkiä piirtyä selkeä graafinen viiva oksasta tai muusta yksityiskohdasta jolloin kompositio saa uuden merkityksen. Myös valon eri asteet kuvastuvat kuvien mustavalkoisuudessa hämmästyttävällä tavalla. Vaikka värit jäävät kuvittelun varaan, on Jämsän valokuvista helppo aistia se lapsuuden voimakas ja kestävä päivänpaiste. Tai veden kimmellys ja siihen lankeavat heijastukset. Ja toisaalta taas tummuuden mystinen syvyys välittyy dramaattisella tavalla johtuen hänen verrattomasta taidostaan luoda kontrasteja.

Oli Martti Jämsän aihe mikä tahansa, hänen kuviensa voima koostuu niiden aitoudesta ja välittömyydestä. Ne ovat intensiivisyydessään tutkielmia sielunmaisemasta, niitä katsoessa tuntee suurta olemisen iloa. Myös hänen tapansa esittää kuvat erilaisina sarjoina vaikuttaa niiden kokemiseen. Jokainen kuva itsessään muodostaa kokonaisen maailman joka vielä yhdistettynä toisiin ajatuksiin laajenee eräänlaiseksi kertomukseksi.

Martti Jämsä pohjustaa usein kuvansa vanhoille laseille. Lasien säröt tai niiden aikojen saatossa likaantuneet reunat lisäävät kuvissa jo olevaa ajatusta menneen ajan lumosta ja laajentavat entisestään niiden tarkoitusta. On kuin ne todella olisivat ikkunoita menneisyyteen ja sitä kautta kunkin omiin muistoihin. Vaikka kuvista välittyy voimakkaasti mennyt aika tai melankolia, niissä liikutaan kuitenkin merkityksen tasolla myös tässä tai tulevassa ajassa. Ne ovat mietteliäisyydessään tulvillaan kysymyksiä jotka eivät koskaan muutu. Oleminen on aina yhtä arvoituksellista ja sen vilpitön kuvaaminen merkittävää.

Leena Kuumola

 
jamsa/2006/jamsa01_424x500

sarjasta Lapsia ja aikuisia, 2006
mv-kuva lasille, jalusta
60 x 70 cm
editio 1

jamsa/2006/jamsa02_424x500

sarjasta Lapsia ja aikuisia, 2006
mv-kuva lasille, jalusta
60 x 70 cm
editio 1

jamsa/2006/jamsa03_424x500

sarjasta Lapsia ja aikuisia, 2006
mv-kuva lasille, jalusta
60 x 70 cm
editio 1

jamsa/2006/jamsa04_424x500

sarjasta Lapsia ja aikuisia, 2006
mv-kuva lasille, jalusta
60 x 70 cm
editio 1

jamsa/2006/jamsa05_500x335

Silmä näkee, muisti koskettaa, 2006
mv-kuva paperille, jalusta
editio 5

jamsa/2006/jamsa06_335x500

Kalla, 2006
muovikukka, mv-kuva paperille
editio 1

jamsa/2006/jamsa07_335x500

Kello, 2006
taskukello, mv-kuva
editio 1

 
 
 
 
 
top