SARI KEMPPINENGrafiikkaa 13.3.2003 – 6.4.2003

Lempeät kätesi, 2003
napit kankaalle
140 x 103 cm

Lapsuuteni ympäristössä sukkapuikoissa valmistuva lapanen oli tuttu näky. Lapsen näkökulmasta kaikki sukuni naiset tekivät käsitöitä. Yhdistän käsityön tekemisen tiedostamattani tärkeäksi osaksi naiseutta.

Lapsuuteni ajoista arvot ovat muuttuneet ja kiire vaikuttaa ajankäyttöömme. Käsityön
tekeminen edellyttää jonkinlaista sorminäppäryyttä ja sinnikkyyttä, mutta
ennen kaikkea kiireettömyyttä. Myös omat työni valmistuvat hitaasti ja työvaiheet ovat monotonisia. Huomaan tarvitsevani käsityön edellyttämiä "hyveitä" omassa työskentelyssäni. Ajattelen myös, että tässä maailmassa hidas työ on hiljainen kannanotto.

Teoksissani esiintyvät naiset edustavat minulle naiseutta yleensä. Kirpputorilta ostamani vanhat valokuvat ovat muiden unohtamia naisia ja ne ovat sellaisenaan viittauksia menneeseen.

Erilaiset materiaalit ja erilaisten tekniikkojen käyttäminen ovat inspiroineet työskentelyäni jo kauan. Löydän materiaalini yleensä sattumalta, ihastuen johonkin sen ominaisuuteen ja varastoin ne muistini perukoille odottamaan oikeaa teosta ja hetkeä. Minulle materiaali itsessään on tärkeä ja viittaa omaan menneisyyteensä ja käsitteeseensä. En tunne kiinnostusta sitoutua vain yhteen tekniikkaan tai materiaaliin, vaan annan teoksen valita ne itse. Tässä näyttelyssä olevien töiden materiaalit on liitettävissä naisen juhlaan ja arkeen; kiiltävää valkoista satiinia, nappeja ja hakasia.

Kirpputorilta hankkimani käytetyt napit tuovat mieleeni sukupolvien erilaisen suhtautumisen kuluttamiseen. Aikoinaan napit kerättiin huolellisesti talteen ja käyttökelvottomista vaatteista tehtiin matonkuteita. Nykyään se on harvinaista. Kärjistetysti voidaankin sanoa, että toinen polvi on oppinut säästämään, toinen kuluttamaan.

Vaikka näyttelyni onkin osittain matka muistoihin ja menneeseen pohdin myös samalla omaa aikaamme; kiirettä, kulutusta ja elämän suuriakin suruja.

Sari Kemppinen

 
kemppinen/2003/Lahetan_enkelin_luoksesi

Lähetän enkelin luoksesi, 2002
höyhenet
25 x 20 cm

kemppinen/2003/Lempeat_katesi

Lempeät kätesi, 2003
napit kankaalle
140 x 103 cm

kemppinen/2003/Muistatko_viela

Muistatko vielä?, 2003
napit kankaalle
109 x 77 cm

kemppinen/2003/Perhe1

Perhe I, 2002
hakaset
29 x 24 cm

kemppinen/2003/Perhe2

Perhe II, 2002
hakaset
29 x 24 cm

 
 
 
 
 
top