SAMI PARKKINENAUTOPILOT 29.3.2025 – 19.4.2025

Metallipinnalle on kertynyt kosteutta. Pisaroiksi tiivistynyt kosteus on saanut pinnalla olevan lian liikkeelle. Sami Parkkisen valokuvassa Mercedes-Benzin keulamerkistä puuttuu ikoninen tähti, joka on yksi monista auton ja avaruuden yhdistävistä symboleista.

Esseessään ”Uusi Citroën” (La nouvelle Citroën 1957) Roland Barthes kuvaa kuinka auton sileä ja saumaton pinta harhauttaa katsojaa olemaan huomaamatta esineen valmistusvaihetta, tai sitä tosiasiaa, että kyseessä on lopulta vain ihmisen rakentama kone. Citroën DS:n pinta merkitsee Barthesille siirtymää uudenlaiseen kokemukseen objekteista ja niiden valmistuksesta. Siirtymää maailmasta, jossa asiat ovat kiinnitetty toisiinsa asentamalla, kohti maailmaa, jossa asiat pysyvät koossa pelkästään tahdosta riippumattoman ”muodon taidokkuuden” avulla. Barthes esittää, että DS on laskeutunut luoksemme Fritz Langin Metropoliksen (1927) taivaskaupungista.

Barthesin kuvaama ilmiö palautuu auton, teknologian ja tieteisfiktion suhteeseen. Tieteisfiktiossa mahdoton tiede ja teknologia ovat olemassa saumattomasti ja täydellisesti - tai kuten Arthur C. Clarke asian näki: taikuuden kaltaisesti.Autoistumisen historiallinen liikevoima rakentuukin tieteisfiktion taianomaisimpien tulevaisuusvisioiden varaan, ja näiden samojen visioiden kierrättämiseen perustuu myös nykyinen automobiliteetti. Kun optimistisimmat tulevaisuusvisiot on todettu mahdottomiksi, toimii uusien visioiden ajurina kaikkialla viipyilevä pelko tulevaisuudesta. Autoja varustetaan luodinkestävin tuulilasein ja unelmoidaan täydellisestä automaatiosta.

Taikuutta jäljittelevän teknologian pinta on kiillotettu sileäksi. Pinta heijastaa ympäristön kuvan – petromaiseman – ja myös kerää osan ympäristöstä itseensä. Tällöin muodon taidokkuus murentuu. Pinnalle kertyy polttomoottorin palamistuotteista kiinteän muotonsa säilyttänyttä nokea. Pinnan heijastuma myös osoittaa kuinka auto on planetaarinen kone: kone, jolla on ollut kyky ajaa yhteiskunnat repimään auki planeettamme pinnan, ja kone, jonka sisuksista peräisin olevat palamistuotteet matkaavat yläilmakehään väijymään tulevia sukupolvia.

Frans Autio

Autopilot (2024→) on valokuvataitelija Sami Parkkisen ja väitöskirjatutkija Frans Aution yhteishanke. Yhdistämällä valokuvataiteen ja humanistisen ympäristötutkimuksen, lähestyy Autopilot meille harmillisenkin tuttuja kadunvarsia kansoittavia metalli- ja muoviobjekteja – eli henkilöautoja – ympäristön, muodon, ajallisuuden sekä kulttuuristen merkitysten kautta.

Valokuvataiteilija Sami Parkkinen (s. 1974) tutkii valokuvissaan ja veistoksissaan ihmisen tietoisuutta ja yhteiskunnan tarvetta rakentua uudelleen. Hänen teoksiaan on ollut esillä kansainvälisissä yksityis- ja ryhmänäyttelyissä vuodesta 2009 lähtien kuten The Taylor Wessing Portrait Prize -näyttelyssä National Portrait Galleryssa Lontoossa (2015) ja Circulation(s)-– Festival de la Jeune Photographie Européenne'ssa Pariisissa (2016). Näiden molempien näyttelyiden aikana Parkkisen valokuvia esiteltiin suurina julisteina Lontoon ja Parisiin metroasemilla. Parkkisella on ollut myös yksityisnäyttelyt Suomen valokuvataiteen museossa (2010) ja Suomen kansallismuseossa (2021).