JAN IJÄSAika ja yhteys / Jäte 21.11.2015 – 20.12.2015
Jan Ijäksen näyttelyajan
rakenne muistuttaa vinyylilevyä, joka puolessavälissä näyttelyä käännetään
"ympäri" teosten vaihtuessa toisiin. Ensimmäinen puoliaika tai A-puoli välittää
viestin viattomuuden ajasta, jolloin internetin mukanaan tuomat mahdollisuudet
tuottivat vielä yllätyksiä. Analoginen kokemus tiivistyy Sierra Nevadan
vuoriston kuulaassa ilmassa, jonka kuulaat kuvat tuntuvat visuaalisesti
"rahisevan" tuottaen esteettistä mielihyvää. Toinen, B-puolen kokonaisuus Jäte keskittyy puolestaan ihmisiin,
tavaroihin, rahaan sekä menneisyyden hyödyttömiin aseisiin materiaaleina.
I AIKA JA YHTEYS 21.11. - 5.12.2015
Kronologisesti aikaisin teos
näyttelyssä on yhden otoksen videoteos Solitude
in year of zero (2013). Se on liikkuvaa kuvaa ja tekstiviestien tekstejä
suvereenisti yhdistävä työ kommunikoinnista ja kohtaamattomuudesta. Pieni ryhmä
ihmisiä esittäytyy kameranliikkeen hiveleminä sattuman sommittelemassa
ryhmäkuvassa mutta keskustelee tekstiviestein aivan muualle. Viestit ovat
oikeita Facebook- ja Twitter-viestejä.
Kerronnallinen videoteos Sosiaalinen yhteys (2015) jatkaa
kommunikoinnin teemaa. Siinä suomalaiset ammattinäyttelijät esittävät ylemmän
keskiluokan ihmisiä, jotka keskustelevat haudanvakavasti siitä pitäisikö lasten
kasvojen olla johonkin ikään asti lastenvaunuissa meno- vai tulosuuntaan sekä
miten olisi tulkittava riisipaketin kyljestä löytyvä ohje veden ja riisin
oikeasta sekoitussuhteesta? Ijäksen ohjauksessa sekä näyttelijöiden taitavassa
huomassa käsikirjoituksen alkutilanne "limboutuu" Luis Buñuelin elokuvien tapaiseksi
tapojen ja kielen surreaaliseksi vankilaksi. Dialogi on löytötavaraa. Se on
otettu suoraan Suomi24 tai Vauva-lehden keskustelupalstan tyylisten keskustelufoorumien
kommenttijonoista. Ijäksen mukaan keskustelut sijoittuvat ajallisesti
internetin keskustelupalstojen "viattomuuden aikaan", sillä esimerkiksi yhtään
maahanmuuttajavastaista kommenttia ei näissä vuorosanoissa kuulla. Pieni
äänifragmentti Buñuelin Porvariston
hillitystä charmista (1972) lujittaa teoksen yhteyttä espanjalaisen
surrealistin teemoihin.
Espanjaan sijoittuu
konkreettisesti dokumentaarinen teos Time
Capsule (2015), joka on kuvattu belgialaisen kuvataiteilijan Louis de
Cordierin omistamalla 10 hehtaarin maa-alueella Sierra Nevadan vuoristossa
Espanjassa lumirajan yläpuolella. De Cordier on perustanut tontilleen muun
muassa kirjaston ja geenipuhtaiden kasvien siemenpankin. Sijainti yli kahden
kilometrin korkeudella, lämpötilojen pieni vaihtelu sekä ilmaston kuivuus
hidastavat siellä ajan hampaiden vääjäämätöntä kulutusta. Rakennusten
arkkitehtuurissa on käytetty yhdysvaltalaisen visionäärisen arkkitehdin ja
teoreetikon Buckminster Fullerin muotokieltä. Teosta katsoessani mieleeni
palautuvat ei-euklidista vuorikiipeilyä käsitelleen symbolisen
seikkailuromaanin Mount Analogue
(1952) kirjoittaneen René Daumalin sanat taidosta "elää matalimmilla alueilla
korkeammalla nähdyn muistikuvien mukaan". ("There is an art of conducting oneself in the lower
regions by the memory of what one saw higher up".)
Yhtä paikkaa kuvaavan Time Capsulen rinnalla teos One Shot on hyvin erilainen. One Shot kokoaa yhteen
viisikymmentäkuusi otosta, jotka kuvattiin eri puolilla maailmaa eri kuvaajien
toimesta 11.7.2010 järjestetyn jalkapallon MM-lopputurnauksen ensimmäisen erän
aikana. Ijäs oli pyytänyt useita kuvataiteilijoita, arkkitehtejä, kuvaajia ja
ohjaajia kääntämään katseensa poispäin jalkapallosta ja kuvaamaan
neljänkymmenenviiden minuutin ajan jotain muuta. Vaikka Ijäs antaa suunnittelemansa
aikatilan tekijöiden materiaalien polyfonialle, teokseen on myöhemmin lisätty
myös musiikki ja kertojaääni joka kommentoi sen kuvia. Eri aikavyöhykkeet
yhteen tuova teos vie ajatukset Chris Markerin esseelokuvaan Sans Soleil (1983). Ijäksen mukaan teoksen
alaotsikko voisi jopa olla Sans Soleilin
tapaan "Muistikuvia tulevaisuudesta".
One
Shotin kaikki
materiaalit löytyvät internet-osoitteesta www.oneshot.fi, jossa katsojat voivat
luoda reaaliajassa eri otoksia yhdistävän oman versionsa. Leikatessaan kuvasta
toiseen katsoja tekee valinnan, joka sulkee hetkeksi pois muut vaihtoehdot.
Ijäs nimittää tekniikkaa Open Source
Cinemaksi. Näyttelyssä teos on installoitu 42" touch screenille, jossa
teosta voi "leikata" kuvaa koskettamalla.
II JÄTE 8.12. - 20.12.2015
"... kun kaikki on ohi ja
nautinnot nautittu jäljellä on vain jäte."
- Timo Airaksinen
Näyttelyn toisen
jälkipuoliskon teokset käsittelevät jätteitä. Kolme esillä olevaa teosta
kuuluvat valmisteilla olevaan seitsenosaiseen kokonaisuuteen, vaikka ne
toimivat myös yksittäisinäkin teoksina. Ijäs kutsuu niitä elokuvien sijaan
"näyiksi" ja kertoo ymmärtävänsä jätteen jonakin tuhlattuna ja hukattuna
englanninkielen sanan "waste" tapaan.
Hylky (Lampedusa, Italia, 2015) on kuvattu
vuosina 2014 ja 2015 Italialle kuuluvalla Lampedusan saarella sijaitsevalla
pakolaisveneiden hautausmaalla, jonne rantautuu vuosittain kymmeniä tuhansia
Pohjois-Afrikasta veneillä saapuvia pakolaisia. Kuivalle maalle nostetut
puuveneet ja tavararöykkiöt muuttuvat vähitellen kauppatavaraksi. Veneet ovat
usein tarkoituksellisen kiikkeriä, sillä kansainvälinen laki velvoittaa
pelastamaan merihädässä olevan aluksen. Ellei vene ole merihädässä, Italian
lainsäädäntö käsittelee siirtolaisia laittomina maahantulijoina, jotka on
vietävä lähtösatamaan.
Rahanpesuyrityksistä
kertovassa episodissa Raha (Harare,
Zimbabwe, 2015) rikollisuuden vaivaamissa Hararen slummeissa setelit pitää
piilottaa vaatteisiin, jolloin seteleistä muodostuu nopeasti bakteeripesiä.
Rahanpesijöiden mukaan dollareille sopii parhaiten hellävarainen käsipesu Omo-pesuaineella lämpimässä vedessä.
Mutta pesukonekaan ei heidän mielestään tee pahaa puuvillakuituiselle
paperille. Zimbabwen oma dollari on menettänyt inflaation myötä arvonsa täysin
ja setelit ovat kirjaimellisesti kierrätystavaraa joista nykyään valmistetaan
mm. pöytäliinoja ja lampunvarjostimia. Episodin sävy on absurdi, jopa hilpeä.
Pommi (Kittilä, Suomi, 2015) tapahtuu
Kittilän "kuumaisemassa", jossa Suomen puolustusvoimat tuhoaa vuosittain
vanhentuneita räjähteitä. Laskelmien mukaan räjäyttäminen on edullisin keino
päästä niistä eroon. Määrät ovat isoja. Teoksen haastatteluissa kerrotaan
puolentoista viikon aikana "posautetun" 1,2 miljoonan kilon verran räjähteitä.
Ennen räjähdystä varmistetaan helikopterilla ettei alueella ole ihmisiä eikä
poroja. Ijäs käytti taltiointiin yhtä S16mm, kolmea S8mm ja kolmea erilaista
digikameraa, kuvaten 16mm -filmiä ylinopeudella (32 ruutua/s; itse räjäytys 250
ruutua/s), jotta saatiin aikaan unenomainen liike. Vastaavasti 8mm-filmiä
kuvattiin alinopeudella, nopeutetun liikkeen aikaansaamiseksi. Armeijalla oli
omat tallennusvälineensä.
Räjähdyksen turva-alue on
seitsemän kilometrin kokoinen. Näkymätön paineaalto iski 24 sekunnin kuluttua
hiljaisesta välähdyksestä. Räjähdys saa aikaan alapilviin ulottuvan sienipilven
ja noin kymmenen metriä syvän ja kolmekymmentä metriä leveän kraatterin.
Armeijan edustajat puhuvat teoksessa "kolmen majurin syvyisestä kuopasta".
Räjäytyksen jälkeen paikalle saapuu tutkijoita pommipuvuissaan. Rautaromu
kerätään talteen ja toimitetaan kierrätykseen. Kaivinkoneet ja traktorit
peittävät sisyfosmaisesti yli kymmenen metrin kraatterin seuraavaa päivää
varten.
Jos Buñuel on näyttelyn
ykkösosan eräs kummi, niin kakkososan teosten aiheet ovat lähellä Kafkaa.
Lampedusan pahin yksittäinen tragedia on vuonna 2013 sattunut merionnettomuus,
jolloin saaren edustalle hukkui 366 eritrealaista. Ranta, jossa onnettomuus
tapahtui, on kuitenkin valittu Tripadvisorin verkkosivuilla myös maailman
parhaaksi uimarannaksi ja sivusto suositteleekin sinne matkaavia ottamaan
snorkkelin mukaan. Ijäs muuntaa aiheet ihmishenkien ja rahan arvonmenetyksestä,
tuhlaamisesta sekä tuhoamisvälineiden tuhoamisen absurdista työstä
elokuvallisiksi kertomuksiksi, joissa myös ihmisten elämästä tai työstä tulee
erilaisten systeemien hallitsemaa materiaalia.
Kari
Yli-Annala
Jan Ijäs (s. 1975) työskentelee dokumentaarisen, fiktiivisen sekä kokeellisen elokuvan parissa. Hänen tuotantonsa sijoittuu avantgarde-elokuvan, kokeellisen mediataiteen, nykytaiteen ja dokumenttielokuvan rajamaastoon. Ijäksen toiseutta ja muukalaisidentiteettiä käsittelevät elokuvat ja installaatiot ovat saaneet osakseen laajaa huomiota ja niitä on esitetty yli sadalla kotimaisella ja kansainvälisellä elokuvafestivaalilla sekä näyttelyissä museoissa ja gallerioissa. Helsingissä asuva ja työskentelevä Ijäs on opiskellut Aalto-yliopiston Taideteollisen korkeakoulun elokuvataiteen laitoksella dokumentaarisen elokuvan ohjausta. Ijäksen elokuvista SWEET MOV(I)E palkittiin Risto Jarva -palkinnolla vuonna 2011 ja Two Islands sijoittui Tribeca Film Festivalin kansainvälisessä lyhytelokuvien kilpailusarjassa vuonna 2013. Ijäs on huomattu myös nykytaiteen kentällä - vuonna 2012 hänelle myönnettiin Jury Prize -palkinto Charlottenborgin taidehallin Spring Exhibition -näyttelyssä Kööpenhaminassa.