LOOP BarcelonaThe platform for artists'films

JAN IJÄS
LOOP Barcelona

Jan Ijäksen House of the Wickedest Man in the World (2023) ei varsinaisesti kuulu Ijäksen arvokkaan arvottomaksi muuttumista tutkivaan Jäte-sarjaan, mutta siinä on samankaltaista uteliaisuutta pieleen menemistä kohtaan. Elokuvan keskushenkilö on omiaan herättämään voimakkaita tunteita: aikalaislehdistö kutsui vuorikiipeilijä, runoilija, taidemaalari ja okkultisti Aleister Crowleya (1875–1947) nimellä ”the wickedest man in the world”, Crowley itse suosi ytimekkäämpää nimeä ”Peto 666” (Beast 666).

Ijäksen elokuvan varsinainen aihe on kuitenkin petomaisen papin talo: Theleman luostari, jonka Crowley perusti pieneen Cefalún kaupunkiin Sisilian pohjoisrannikolle vuonna 1920. Luostarin toiminta jäi lyhytaikaiseksi, sillä siihen liittyvän epäonnisen kuolemantapauksen jälkeen Mussolini karkotti Crowleyn, ja viranomaiset maalasivat valkoisella kalkilla sen sisäpintoja koristaneet okkultistiset seinämaalaukset. Moderneja urbex-seikkailijoitakin kiehtova, mittasuhteiltaan varsin vaatimaton talo pääsee esiin vuoroin kauniina ja kauhistuttavana Ville Piipon ja Ijäksen kuvaamassa materiaalissa. Kuvat etsiskelevät Crowleyn henkeä, tai muita mystisiä henkiä, mutta matkan varrella ne taltioivat myös Cefalún jokapäiväistä nykymenoa: tavallisia sisilialaisia hoitamassa asioitaan kaduilla ja toreilla tai lojumassa uima-altaassaan. Lauri Ainalan, Vilunki 3000:n ja Juho Liukkosen säveltämä musiikki tihentää tunnelmaa ja muistuttaa, että magian tavoin musiikilla on mahdollisuus vaikuttaa ympäristöönsä ja muuttaa se olemukseltaan täysin toisenlaiseksi.

Theleman luostarin vaiheiden kertaamisen lomassa siteerataan Crowleyn ja hänen lähipiirinsä päiväkirjoja. Äärimmäinen elämä kuuluu kulttijohtajan toimenkuvaan, mutta rituaaliseksi (sex magick), huumeet ja luovuuden kanavoiminen törkeyksiin edellyttävät omistautumista ja kestävyyttä. Ijäksen elokuvassa siteeratut päiväkirjamerkinnät havainnollistavat, miten rituaalien ja rutiinien välinen ero on häilyvä. Harmittomien tokaisujen, kuten ”päiväni on ollut hyvin laiska” tai ”melko mukava päivä maalauksia viimeistellessä”, seurana saattaa olla poltergeist-havaintoja tai sitten runo ”Leah in Plain Figures”, johon Crowley kasasi kaikki keksimänsä rivoudet. Syntyy kuva okkultismin ja arjen, taian, tuhon ja työn välisestä jännitteestä, jossa myös inhimillinen kunnianhimo ja menestyksen jano näyttelevät omaa osaansa.

Sikäli kun okkultismi on erottamattomissa arkipäiväisestä, voi elokuvantekijä tulkinnassaan painottaa jompaakumpaa: joko huomata banaalin ja huvittua siitä, kuten Ijäs, tai sitten syleillä maagista, kuten Kenneth Anger. Elokuvan epilogissa yli 20 vuotta hylättynä uinuneeseen Theleman luostariin saapuu kaksi löytöretkeilijää 1955: nuori Anger, joka on juuri tehnyt Crowleysta innoittuneen, ritualistisen elokuvan The Inauguration of the Pleasure Dome (1954) sekä seksologi Alfred Kinsey, joka on tutkimuksillaan mullistanut käsityksen modernista seksuaalisuudesta. Luvassa on lisää pieleen menoa: Anger ja Kinsey kaivavat Crowleyn seinämaalauksia esiin ja todistavat henkien mellastusta. Vaikka Anger kirjoittaa Ranskan elokuva-arkiston Henri Langlois’lle aikeistaan tehdä näyttävä värielokuva mustasta messusta Theleman luostarissa, elokuva joko katoaa tai ei valmistu koskaan. Luostari säilyttää salaisuutensa.

Tytti Rantanen

LUE LISÄÄ ›