ANTTI TANTTUPuupiirroksia ja animaatio 18.11.2017 – 17.12.2017
Aistihavaintoja
Tunnetuin
osa Antti Tantun taiteellista tuotantoa lienevät mdf-levylle sekatekniikalla
toteutetut maalaukset, joiden päälle on liimattu puupiirroksella varustettu
ohut japaninpaperi. Tantun tuotanto pitää sisällään myös sarjallista
grafiikkaa, akvarelleja sekä valokuvia ja videoteoksia. Teosten väriskaala on
viime vuosina ollut pääasiassa hillitty: mustaa, valkoista ja murrettuja värejä.
Teosten
tekniikkatekstit ja valon heijastuminen värillisestä kohteesta silmän
verkkokalvolle eivät kuitenkaan paljasta, miten koemme Tantun teokset,
minkälaisia ilmiöitä niissä käsitellään ja minkälaisia tuntemuksia ne meissä
herättävät. Aistimusten yksilöllisyyttä käsittelee taiteilijan uusin videoteos Qualia. Teoksen nimi viittaa juuri
kysymyksiin, miltä jokin näyttää tai tuntuu. Miltä punaisuus näyttää? Miltä
yksinäisyys tuntuu?
On
esitetty, että kvaliat olisivat subjektiivisia, että jokainen yksilö kokisi
esimerkiksi punaisuuden eri tavalla, omasta näkökulmastaan. Yksilöllinen on
kuitenkin yhteisöllistä useammin kuin tulemme ajatelleeksi. Merkitykset
syntyvät eroavaisuuksia vertailtaessa. Kautta aikain luovat yksilöt,
"asettaessaan sydämensä esille" teoksissaan, ovat oikeastaan kertoneet meille
muille enemmän meistä kuin itsestään. Kuten teos Hullun keinu vihjaa, taiteilija tasapainoilee oudoilla ovilla
tuodakseen valoa arjen pimeyteen.
Qualia tarjoaa viittauksia
Tantun aiempaan tuotantoon. Kohtaamme puujaloilla tunnustellen eteenpäin
hoipertelevan kulkijan, outoja hedelmiä oksillaan kantavan puun ja virvatulilla
varustetun veneen. Tuttu kuvasto linkittää teoksen osaksi taiteellista
jatkumoa, mutta kytkee sen myös laajempaan viitekehykseen. Viittaukset
kirjallisuuteen, elokuviin ja musiikkiin ovat osa Tantun punomaa kudosta, konteksti,
josta ei kuitenkaan verso valmiita vastauksia. Teosnimet, kuten Arktinen melankolia tai Elefanttimies, aktivoivat kulttuurisia
mielleyhtymiä, mutta teosten merkitys ei näihin rinnakkaisteksteihin tyhjene.
Ne tarjoavat yhden mahdollisen lähtökohdan, ainakin teksteihin vihkiytyneille
yhteisesti tunnetun, josta käsin teoksia voi alkaa tulkita itselleen
merkityksellisellä tavalla. Teoksista nauttiminen ei kuitenkaan edellytä, että
Marko Tapion proosaan tai Joseph Merrickin elämäntarinaan on tutustunut.
Yksilön
ongelmallinen rooli yhteisössä nousee esiin monin tavoin. Tantun teokset
peilaavat yhteiskunnan kipupisteitä, mutta saarnaava julistus niistä puuttuu.
Usein humoristiset teosnimet herättävät myös tukalia kysymyksiä. Voidaanko Ilmatieteilijän tutkimustulokset
valjastaa tuottavuustalkoiden palvelukseen, vai onko kyseessä pelkkä pilvienkaupustelija?
Maltammeko pysähtyä kuuntelemaan, mitä surusilmäinen Kuiskaaja haluaisi meille kertoa?
Yksinäisyys
on aina ollut Tantun teemoista keskeisimpiä. Taiteilija on kuvannut omaehtoisen
yksinäisyyden ylellisyyttä, mutta myös tahtomattaan yksin jääneen ihmisen
avuttomuutta. Helposti jalkoihin jäävät pääsevät teoksissa esille. Taiteilijan
kuvamaailma ei ylenkatso myöskään hylkiöitä tai henkipattoja. Monissa hahmoissa
on sukulaisuutta Hugo Simbergin sympaattisiin piruparkoihin. Tantun kuvaamat
sielut värjöttelevät vieraiden kansoittamassa maailmassa. Oma paikka olisi
löydettävä ja ainakin jonkinlainen kontakti toisiin saatava. Hahmojen
haparointi paitsi näyttää, myös tuntuu tutulta.
Tomi Moisio, taidehistorioitsija
Kiitokset: Espoon kaupunki, Taiteen edistämiskeskus.