SAMULI HEIMONENTerra Ultra Silvam - Metsän tuolla puolen 23.5.2026 – 18.6.2026

Näyttelyni "Terra Ultra Silvam" tarkoittaa suoraan latinasta käännettynä "Maa metsän takana". Tämä on Transilvanian nimen vanhempi muoto, joka liittyy näkökulmaan, jossa kyseistä aluetta tarkastellaan Unkarin kuningaskunnasta käsin. Alueiden välissä oli Karpaattien vuoriston tiheät metsäalueet, joten maa metsän toisella puolella oli hyvin käytännönläheinen ilmaisu.

Vaikka Transilvania on tarunhohtoinen paikka ja siihen liittyy monenlaisia tarinoita, ei näyttelyni varsinaisesti kerro siitä. Minua on erityisesti kiehtonut Transilvania-sana: mitä se tarkoittaa ja miten se on syntynyt. Valitsin näyttelyn nimeksi ja kokoavaksi teemaksi "Terra Ultra Silvam", koska olin alkanut maalata teoksia, joissa oli tiheä metsä tai risukko, jonka siimeksessä piilotteli monenlaisia eläimiä. Aloin kuvitella sitä kaikkea, mitä metsän toiselta puolelta voisi löytää ja keitä matkallani kohtaisin.

Näyttelyni jakaantuu kahteen osaan. Nämä osat ovat visuaalisesti erilaisia mutta liittyvät samaan eläinteemaan, joka on näyttelyn ydin. Päädyin kahteen osaan, koska osana omaa luovaa prosessiani työstän usein kahta erilaista maailmaa yhtä aikaa. Työskentelyssäni on ikään kuin kahdet raiteet, joita kuljen. Usein käy niin, että molemmat osat alkavat lähentyä toisiaan ja kohtaavat yllättävällä tavalla luovan prosessin loppuvaiheessa. Minusta on kiinnostavaa näyttää tämä työhuoneella vallitseva metodi myös näyttelyssä ja luoda teosten välille dialogia.

Värikkäissä ja luontoon liittyvissä teoksissani kuvaan eläinten ja metsäisten maisemien ristivalotusta. Eläimet ja metsä ovat samaa kudosta ja maisema ilmenee konkreettisesti osana eläimiä. En maalaa todellista luontoa, vaan enemmänkin kuviteltua, joka on sekoitus nähtyä ja mielikuvaa. Tiheässä tai pimeässä metsässä joutuu väistämättä kohtaamaan myös itsensä, omat pelkonsa ja toiveensa. Luonto voi olla kuin peili. Siellä missä näkeminen loppuu, kuvittelu alkaa. Aina ei ole selvää missä tuo raja kulkee.

Oman pienen kokonaisuutensa näyttelyyn muodostavat leijonat, jotka perustuvat ranskalaisen taiteilijan Rosa Bonheurin (1822-1899) leijonaluonnoksiin. Minusta Bonheur on tavoittanut maalauksiinsa jotakin olennaista eläimistä ja erityisesti leijonista. Erityisesti Bonheurin luonnoksista voi aistia aidon yrityksen ymmärtää eläintä ja sen olemusta. Maalauksissani pyrin yhdistämään maisemamaalauksen värimaailman ja tekstuurit kuvaan eläimestä. Tarkoitukseni oli maalata leijona maisemana ja sekoittaa näin maalaustaiteen perinteisiä lajityyppejä.

Mustavalkoiset ja pelkistetyt teokset, joissa on kaavioita ja ohjeita, ovat neuvoja matkaajalle. Näiden teosten esikuvat ovat biologian oppikirjojen kaavioissa, satujen puhuvissa eläimissä sekä vanhoissa huoneentauluissa. Mikään ei kuitenkaan ole niin kuin pitäisi vaan ohjeet ovat nyrjähtäneitä ja yllättäviä. Ne ovat ikään kuin uusia huoneentauluja modernia ihmistä varten. Ohjeista löytyy runollisuutta, ripaus traagisuutta sekä huumoria. Olennaista minulle on, että ohjeet rinnastuvat kuvissa tiettyihin eläimiin. Se synnyttää yhdistelmän, jossa vaikeitakin asioita voi käsitellä luontevasti.

Samuli Heimonen